torstai 18. lokakuuta 2012

Kuulumisia, kiitoksia ja kuvia

*huoh*

Vaikka olen jo viikkoja tiedostanut, että tämä blogi on tullut päätökseensä, ei sen lopettaminen ole tullut yhtään helpommaksi. Kuitenkin nyt (lykättyäni tätä jo viikkoja) on tullut sen aika, että päätös on aika muuttaa todellisuudeksi.

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin, vietän mieluummin jokaisen liikenevän vapaahetken Emman kanssa kuin koneella. Blogi ei ole ainoa Emmalle häviävä asia, vaan myös mailit, keskustelupalstat ja ennen lähes jokapäiväiset nettisivustot ovat jääneet varsin vähälle huomiolle elokuun 18. päivän jälkeen...Lisäksi aloitan 5.11. uudessa työpaikassa (JES! Ei enää yövuoroja! \o/), jossa työtuntini kolminkertaistuvat nykyisestä. joten vapaa-aika vähenee muutenkin radikaalisti. Niin ja harrastuksetkin ovat edelleen kuvioissa. Ja se tutkintokin pitäisi saada ulos jouluna...Emmakin täyttää tänään sopivasti tasan kaksi kuukautta ja jotenkin senkin puolesta tuntuu siltä, että nyt on hyvä aika päättää tämä antoisa projekti.

Tämä kirjoitus tulee siis jäämään tämän blogin viimeiseksi, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä siis vielä kerran kuulumisia meidän arjen keskeltä, mukavaa huomata että joku on niitä kommenttien perusteella kaivannutkin. :)

Kuten kaikki vauvat, Emma on kehittynyt aivan kamalasti kuluneiden viikkojen aikana. Pieni pää nousi päinmakuulla ilmaan jo vähän yli kuukauden vanhana, mistä isi on hirveän ylpeä. Emmalle on myös kehittynyt melko selkeä vuorokausirytmi, joka sisältää kahdet pidemmät päiväunet, nukkumaanmenon noin klo 21-22, ensimmäisen (ja periaatteessa ainoan) yöheräämisen joskus kolmen-neljän maissa ja aamuheräämisen joskus kello 7-8. Aamuisin Emma on aina iloinen ja aurinkoinen, mutta illan edetessä esiintyy silloin tällöin pientä känkkäränkkäilyä. Siitä tosin selvitään aina "maitonaisen" eli äidin avulla. "Maitua, maitua!" huutaa pieni suu. Ja se on aika ihanaa. :)

Yksi syy, mikä on lykännyt tämän postauksen kirjoittamista, on meidän evakko. Ollaan tosiaan asusteltu anoppilassa nyt kolmisen viikkoa, koska meidän asunnossa on meneillään putkiremontti. Kotiin pitäisi päästä marraskuun lopussa. Arki anoppilassa sujuu paremmin kuin pelkäsin, mutta täällä jumalan selän takana (lue: Pirkkalassa) ei oikein netti viitsi aina toimia. Eikä puhelin...Varmaan jotain katvealuetta.

Ristiäisetkin järjestettiin ja ne menivät yllättävänkin hyvin. Emma oli kiltisti koko toimituksen ajan ja kiersi sylistä syliin ilman sen suurempia itkeskelyjä. Neiti näyttää olevan oikein hyvä edustamaan, mikä tietysti sopiikin tulevalle juristi-aivokirurgille. Niin, isin suuret suunnitelmat... :D Moni kyseli Emman toisen nimen perään. Hän saikin niitä kaksin kappalein, toinen nimi tulee hänen molemmilta äidin suvun (edesmenneiltä) isomummeiltaan ja kolmas italialaiselta jalkapalloilijalta. Arvatkaa kumman isi valitsi. ;)

Tänään meillä oli ryhmäneuvola. Sinne piti tulla meidän lisäksi 7 vauvaa vanhempineen, mutta koulujen syysloma kuulemma aiheutti oikean peruutustulvan ja niin me tapasimme vain kaksi muuta vauvaa äiteineen. Mutta oli siellä silti kivaa. Ei tosin viitsitty vaimon kanssa kertoa totuutta siitä, miten vauva-arki on vastannut odotusajan kuvitelmia, kun nämä kaksi muuta äitiä oli juuri avautunut siitä, kuinka raskasta heillä on ollut. (Molemmilta löytyi kotoa vauvan lisäksi parivuotiaat uhmaikäiset esikoiset.) Olisi se ollut vähän kiusallista todeta totuudenmukaisesti, että "kyllä tämä on niin paljon helpompaa, kuin mitä luultiin" päin näitä kaksia väsyneitä kasvoja. Saatiin onneksi ohitettua kysymys ihan vain vaikenemalla ja nyökyttelemällä ymmärtäväisesti.

Neuvolassa on toki muutenkin käyty. Emman paino ei meinannut aluksi lähteä nousemaan, mutta nyt mennään jo hyvillä käyrillä. Emma kasvaa pituuskäyrällä hieman keskiarvoja ylempänä. Paino on pituuteen verrattuna lievästi miinuksella, mutta pari viimeistä lukemaa (-3% ja -4%) ovat jo huomattavasti parempia kuin kolme edellistä (-13%, -14% ja -20%). Hoikka tyttö tulee ainakin toistaiseksi äitiinsä. Tämänpäiväiset mitat olivat 59,1cm ja 5 235g.

Sellaista meille kuuluu nykyään. Melko tavallista vauva-arkea, luulisin. Välillä (oikeastaan tosi harvoin) raskasta, mutta päivääkään en ikinä vaihtaisi pois. Kuten eräässä vauvakirjassa nasevasti todettiin: "Äiti antaa lapselle elämän, mutta isä opettaa mitä sillä tehdään.". Nyt on isin vuoro. :)

Teetämme tästä blogista Emmalle pienen kirjasen, jotta hän ja me muistaisimme myöhemminkin, millaista meillä oli odottaessamme pientä ihmettä, joka muutti lopullisesti elämämme.

Lopuksi vielä muutamia kuvia. Annetaan niillä kasvot sekä Telsulle että allekirjoittaneelle. Niiden välityksellä tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja ennen kaikkea tekstejäni kommentoineille. En olisi koskaan uskonut, kuinka tärkeä tästä blogista minulle tulisi.

Kiitos.

- Carl-isi ja Emma Aino Andrea (kaverien kesken Telsu)

eka yhteiskuva
pikku enkelin ensimmmäinen yö kotona
orava!

valmiina maailmaan
suojassa kaikelta