Kuulumisia, kiitoksia ja kuvia

*huoh*

Vaikka olen jo viikkoja tiedostanut, että tämä blogi on tullut päätökseensä, ei sen lopettaminen ole tullut yhtään helpommaksi. Kuitenkin nyt (lykättyäni tätä jo viikkoja) on tullut sen aika, että päätös on aika muuttaa todellisuudeksi.

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin, vietän mieluummin jokaisen liikenevän vapaahetken Emman kanssa kuin koneella. Blogi ei ole ainoa Emmalle häviävä asia, vaan myös mailit, keskustelupalstat ja ennen lähes jokapäiväiset nettisivustot ovat jääneet varsin vähälle huomiolle elokuun 18. päivän jälkeen...Lisäksi aloitan 5.11. uudessa työpaikassa (JES! Ei enää yövuoroja! \o/), jossa työtuntini kolminkertaistuvat nykyisestä. joten vapaa-aika vähenee muutenkin radikaalisti. Niin ja harrastuksetkin ovat edelleen kuvioissa. Ja se tutkintokin pitäisi saada ulos jouluna...Emmakin täyttää tänään sopivasti tasan kaksi kuukautta ja jotenkin senkin puolesta tuntuu siltä, että nyt on hyvä aika päättää tämä antoisa projekti.

Tämä kirjoitus tulee siis jäämään tämän blogin viimeiseksi, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä siis vielä kerran kuulumisia meidän arjen keskeltä, mukavaa huomata että joku on niitä kommenttien perusteella kaivannutkin. :)

Kuten kaikki vauvat, Emma on kehittynyt aivan kamalasti kuluneiden viikkojen aikana. Pieni pää nousi päinmakuulla ilmaan jo vähän yli kuukauden vanhana, mistä isi on hirveän ylpeä. Emmalle on myös kehittynyt melko selkeä vuorokausirytmi, joka sisältää kahdet pidemmät päiväunet, nukkumaanmenon noin klo 21-22, ensimmäisen (ja periaatteessa ainoan) yöheräämisen joskus kolmen-neljän maissa ja aamuheräämisen joskus kello 7-8. Aamuisin Emma on aina iloinen ja aurinkoinen, mutta illan edetessä esiintyy silloin tällöin pientä känkkäränkkäilyä. Siitä tosin selvitään aina "maitonaisen" eli äidin avulla. "Maitua, maitua!" huutaa pieni suu. Ja se on aika ihanaa. :)

Yksi syy, mikä on lykännyt tämän postauksen kirjoittamista, on meidän evakko. Ollaan tosiaan asusteltu anoppilassa nyt kolmisen viikkoa, koska meidän asunnossa on meneillään putkiremontti. Kotiin pitäisi päästä marraskuun lopussa. Arki anoppilassa sujuu paremmin kuin pelkäsin, mutta täällä jumalan selän takana (lue: Pirkkalassa) ei oikein netti viitsi aina toimia. Eikä puhelin...Varmaan jotain katvealuetta.

Ristiäisetkin järjestettiin ja ne menivät yllättävänkin hyvin. Emma oli kiltisti koko toimituksen ajan ja kiersi sylistä syliin ilman sen suurempia itkeskelyjä. Neiti näyttää olevan oikein hyvä edustamaan, mikä tietysti sopiikin tulevalle juristi-aivokirurgille. Niin, isin suuret suunnitelmat... :D Moni kyseli Emman toisen nimen perään. Hän saikin niitä kaksin kappalein, toinen nimi tulee hänen molemmilta äidin suvun (edesmenneiltä) isomummeiltaan ja kolmas italialaiselta jalkapalloilijalta. Arvatkaa kumman isi valitsi. ;)

Tänään meillä oli ryhmäneuvola. Sinne piti tulla meidän lisäksi 7 vauvaa vanhempineen, mutta koulujen syysloma kuulemma aiheutti oikean peruutustulvan ja niin me tapasimme vain kaksi muuta vauvaa äiteineen. Mutta oli siellä silti kivaa. Ei tosin viitsitty vaimon kanssa kertoa totuutta siitä, miten vauva-arki on vastannut odotusajan kuvitelmia, kun nämä kaksi muuta äitiä oli juuri avautunut siitä, kuinka raskasta heillä on ollut. (Molemmilta löytyi kotoa vauvan lisäksi parivuotiaat uhmaikäiset esikoiset.) Olisi se ollut vähän kiusallista todeta totuudenmukaisesti, että "kyllä tämä on niin paljon helpompaa, kuin mitä luultiin" päin näitä kaksia väsyneitä kasvoja. Saatiin onneksi ohitettua kysymys ihan vain vaikenemalla ja nyökyttelemällä ymmärtäväisesti.

Neuvolassa on toki muutenkin käyty. Emman paino ei meinannut aluksi lähteä nousemaan, mutta nyt mennään jo hyvillä käyrillä. Emma kasvaa pituuskäyrällä hieman keskiarvoja ylempänä. Paino on pituuteen verrattuna lievästi miinuksella, mutta pari viimeistä lukemaa (-3% ja -4%) ovat jo huomattavasti parempia kuin kolme edellistä (-13%, -14% ja -20%). Hoikka tyttö tulee ainakin toistaiseksi äitiinsä. Tämänpäiväiset mitat olivat 59,1cm ja 5 235g.

Sellaista meille kuuluu nykyään. Melko tavallista vauva-arkea, luulisin. Välillä (oikeastaan tosi harvoin) raskasta, mutta päivääkään en ikinä vaihtaisi pois. Kuten eräässä vauvakirjassa nasevasti todettiin: "Äiti antaa lapselle elämän, mutta isä opettaa mitä sillä tehdään.". Nyt on isin vuoro. :)

Teetämme tästä blogista Emmalle pienen kirjasen, jotta hän ja me muistaisimme myöhemminkin, millaista meillä oli odottaessamme pientä ihmettä, joka muutti lopullisesti elämämme.

Lopuksi vielä muutamia kuvia. Annetaan niillä kasvot sekä Telsulle että allekirjoittaneelle. Niiden välityksellä tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja ennen kaikkea tekstejäni kommentoineille. En olisi koskaan uskonut, kuinka tärkeä tästä blogista minulle tulisi.

Kiitos.

- Carl-isi ja Emma Aino Andrea (kaverien kesken Telsu)

eka yhteiskuva

pikku enkelin ensimmmäinen yö kotona

orava!

valmiina maailmaan

suojassa kaikelta

Tulevaisuuden pohdiskelua ja alkutohinaa

Heisulivei ja terveisiä kiireisen vauva-arjen keskeltä. :)

Kuten aivan ensimmäisessä kirjoituksessani kirjoitin, tämän oli tarkoitus olla raskausajan projektiblogi, jolle en luvannut jatkoa vauvan syntymän jälkeen. Ja jos ihan totta puhutaan, vieläkään en ole aivan varma, haluanko jatkaa kirjoittamista tästä eteenpäinkin.

Oma motivaatio on laskenut, koska jokainen hetki jonka koneella vietän, on pois siitä ajasta, jonka voisin viettää seuraten ihanan tyttäreni elämän alkutaipaleen erityisiä ja ainutlaatuisia hetkiä, jotka menevät niin nopeasti ohitse.

(Tässä välissä kävin hyvin asiaankuuluvasti ottamassa vastaheränneen Telsun syliin ja vaihtamassa erityisen ja ainutlaatuisen kakkavaipan...)

Lisäksi tunnen koneella ollessani valtavaa syyllisyyttä myös siitä, että näinä hetkinä voisin Telsun ihailemisen lisäksi lukea koulun viimeisiin tentteihin. Jouluna on pakko saada paperit koulusta pihalle, mutta eivät ne viimeiset kirjatentit itse itseään sentään suorita.

Toisaalta haluaisin jatkaa kirjoittamista ja kertoa kaiken lapseni kehityksestä, mutta pelkään, että tällöin blogista tulisi vain oman lapsensa ihanuudesta sokeutuneen isän kertomus siitä, kuinka ihana lapsi Telsu onkaan. Ja vaikka oman lapsen ihanuudesta sokeutuminen on mielestäni täysin hyväksyttävää ja jopa kannustettavaa, epäilen kyseisessä mielentilassa tuotetun tekstin kykyä viihdyttää blogin lukijoita.

Koska en kuitenkaan vielä tiedä blogin tulevaisuudesta, voin ainakin toistaiseksi vielä jatkaa kirjoituksia, jos vaikka into blogin kirjoittamista kohtaan saisikin taas lisää bensaa liekkeihin. Joten tässä vähän tilannekatsausta meidän arkeen:

Ensinnäkin, elämä kotona on asettunut varsin nopeasti mukaviin uomiin. *koputan puuta* Esimerkkinä käynee viime yö, joka sujui siten, että Telsu meni nukkumaan 23:n maissa, heräsi neljältä (kun äitinsä herätti syömään), söi kaksi tuntia(!) ja nukkui sen jälkeen tyytyväisenä yhdeksään. Isi ja varsinkin äiti sen sijaan heräilivät pitkin yötä. Vielä ilmeisesti vaistot herättävät vauvan pienimpäänkin inahdukseen. Myös päivisin Telsu nukkuu hyvin, huolimatta HIRVEÄSTÄ remonttimelusta. Isi ja äiti eivät pysty melussa edes juttelemaan, mutta Telsu vetelee hymyillen hirsiä. Aina siihen asti, kunnes työmiehet lähtevät kotiin/tauolle. Silloin Telsu alkaa pyöriä ja heräillä. Muutenkin Telsu ei oikein tykkää nukkua hiljaisuudessa

Kokonaiskuvaa ajatellen Telsu siis nukkuu yllättävänkin hyvin, mutta myös ruoka maistuu. Vaimo imettää toistaiseksi vielä rintakumin turvin, mutta myös paljasta tissiä on menestyksekkäästi kokeiltu. päivällä ruokailut kestävät yleensä puolisen tuntia, mutta öisin ja iltaisin tissi suussa vierähtää helposti tuntikin. Valveillaoloaikanaan Telsu on rauhallinen ja tarkkailevainen persoona, aivan kuten äitinsä. Pieni pää pyörii ja silmät mittailevat ahkerasti kaikkea, mihin vielä heikko katse vain yhtään yltää. Turhaa kitinää Telsu ei juurikaan harrasta, vaan oikeastaan vain nälkä saa hänet pahalle tuulelle. Jos buffet-pöydän pystytys vie liian kauan, Telsu saattaa kevyesti raivota kymmenisen minuuttia rinnalla, kunnes hän on varma, että isi ja äiti ovat ymmärtäneet, että palvelun saaminen kesti tällä kertaa vähän liian kauan.

Vaunuissa Telsu ei oikein vielä viihdy, vaan parilla kärryttelylenkillä uni on pitänyt käydä hakemassa isin keinuvasta sylistä. Sen sijaan autossa uni tulee nopeasti. Myös vieraassa ympäristössä uni tulee hyvin, viime viikonlopun Telsu ja vaimo viettivät mummulassa. Isillä oli perjantaina varpajaiset ja lauantaina yövuoro. Onneksi jo tänään alkoi isyysloma. Kyllä yksi työvuoro viiden viikon kesälomien jälkeen alkoikin jo tuntua pahalta. ;)

No niin, näinhän se kirjoittaminen taas alkoi kulkea, kun vauhtiin päästiin. Tulikin taas todella "lyhyt" tilannekatsaus. Mutta tästäkään kirjoitusvimmasta huolimatta en osaa vielä sanoa, jatkanko blogin kirjoittamista. Ehkäpä uusi blogi voisi olla ratkaisu. "Suojassa kaikelta"? Tilanne vaatii vielä pohtimista.

Lämmintä ja vähäsateista syksyä kaikille lukijoille, Tampereella on ollut tosi kiva keli parin päivän ajan. *koputan puuta*

Ai niin. Telsu sai tänään postissa hetunsa. Siksipä Telsulla täytyy tietysti olla myös nimi.

Telsusta tulee Emma.