Tulevaisuuden pohdiskelua ja alkutohinaa

Heisulivei ja terveisiä kiireisen vauva-arjen keskeltä. :)

Kuten aivan ensimmäisessä kirjoituksessani kirjoitin, tämän oli tarkoitus olla raskausajan projektiblogi, jolle en luvannut jatkoa vauvan syntymän jälkeen. Ja jos ihan totta puhutaan, vieläkään en ole aivan varma, haluanko jatkaa kirjoittamista tästä eteenpäinkin.

Oma motivaatio on laskenut, koska jokainen hetki jonka koneella vietän, on pois siitä ajasta, jonka voisin viettää seuraten ihanan tyttäreni elämän alkutaipaleen erityisiä ja ainutlaatuisia hetkiä, jotka menevät niin nopeasti ohitse.

(Tässä välissä kävin hyvin asiaankuuluvasti ottamassa vastaheränneen Telsun syliin ja vaihtamassa erityisen ja ainutlaatuisen kakkavaipan...)

Lisäksi tunnen koneella ollessani valtavaa syyllisyyttä myös siitä, että näinä hetkinä voisin Telsun ihailemisen lisäksi lukea koulun viimeisiin tentteihin. Jouluna on pakko saada paperit koulusta pihalle, mutta eivät ne viimeiset kirjatentit itse itseään sentään suorita.

Toisaalta haluaisin jatkaa kirjoittamista ja kertoa kaiken lapseni kehityksestä, mutta pelkään, että tällöin blogista tulisi vain oman lapsensa ihanuudesta sokeutuneen isän kertomus siitä, kuinka ihana lapsi Telsu onkaan. Ja vaikka oman lapsen ihanuudesta sokeutuminen on mielestäni täysin hyväksyttävää ja jopa kannustettavaa, epäilen kyseisessä mielentilassa tuotetun tekstin kykyä viihdyttää blogin lukijoita.

Koska en kuitenkaan vielä tiedä blogin tulevaisuudesta, voin ainakin toistaiseksi vielä jatkaa kirjoituksia, jos vaikka into blogin kirjoittamista kohtaan saisikin taas lisää bensaa liekkeihin. Joten tässä vähän tilannekatsausta meidän arkeen:

Ensinnäkin, elämä kotona on asettunut varsin nopeasti mukaviin uomiin. *koputan puuta* Esimerkkinä käynee viime yö, joka sujui siten, että Telsu meni nukkumaan 23:n maissa, heräsi neljältä (kun äitinsä herätti syömään), söi kaksi tuntia(!) ja nukkui sen jälkeen tyytyväisenä yhdeksään. Isi ja varsinkin äiti sen sijaan heräilivät pitkin yötä. Vielä ilmeisesti vaistot herättävät vauvan pienimpäänkin inahdukseen. Myös päivisin Telsu nukkuu hyvin, huolimatta HIRVEÄSTÄ remonttimelusta. Isi ja äiti eivät pysty melussa edes juttelemaan, mutta Telsu vetelee hymyillen hirsiä. Aina siihen asti, kunnes työmiehet lähtevät kotiin/tauolle. Silloin Telsu alkaa pyöriä ja heräillä. Muutenkin Telsu ei oikein tykkää nukkua hiljaisuudessa

Kokonaiskuvaa ajatellen Telsu siis nukkuu yllättävänkin hyvin, mutta myös ruoka maistuu. Vaimo imettää toistaiseksi vielä rintakumin turvin, mutta myös paljasta tissiä on menestyksekkäästi kokeiltu. päivällä ruokailut kestävät yleensä puolisen tuntia, mutta öisin ja iltaisin tissi suussa vierähtää helposti tuntikin. Valveillaoloaikanaan Telsu on rauhallinen ja tarkkailevainen persoona, aivan kuten äitinsä. Pieni pää pyörii ja silmät mittailevat ahkerasti kaikkea, mihin vielä heikko katse vain yhtään yltää. Turhaa kitinää Telsu ei juurikaan harrasta, vaan oikeastaan vain nälkä saa hänet pahalle tuulelle. Jos buffet-pöydän pystytys vie liian kauan, Telsu saattaa kevyesti raivota kymmenisen minuuttia rinnalla, kunnes hän on varma, että isi ja äiti ovat ymmärtäneet, että palvelun saaminen kesti tällä kertaa vähän liian kauan.

Vaunuissa Telsu ei oikein vielä viihdy, vaan parilla kärryttelylenkillä uni on pitänyt käydä hakemassa isin keinuvasta sylistä. Sen sijaan autossa uni tulee nopeasti. Myös vieraassa ympäristössä uni tulee hyvin, viime viikonlopun Telsu ja vaimo viettivät mummulassa. Isillä oli perjantaina varpajaiset ja lauantaina yövuoro. Onneksi jo tänään alkoi isyysloma. Kyllä yksi työvuoro viiden viikon kesälomien jälkeen alkoikin jo tuntua pahalta. ;)

No niin, näinhän se kirjoittaminen taas alkoi kulkea, kun vauhtiin päästiin. Tulikin taas todella "lyhyt" tilannekatsaus. Mutta tästäkään kirjoitusvimmasta huolimatta en osaa vielä sanoa, jatkanko blogin kirjoittamista. Ehkäpä uusi blogi voisi olla ratkaisu. "Suojassa kaikelta"? Tilanne vaatii vielä pohtimista.

Lämmintä ja vähäsateista syksyä kaikille lukijoille, Tampereella on ollut tosi kiva keli parin päivän ajan. *koputan puuta*

Ai niin. Telsu sai tänään postissa hetunsa. Siksipä Telsulla täytyy tietysti olla myös nimi.

Telsusta tulee Emma.

Tunnustus

Huomasin saaneeni tunnustuksen parissa blogissa, joten suuret kiitokset H ja angel86. :)

EDIT: Ja vielä erityiskiitokset Meerille, joka oli myös tämän tunnustuksen allekirjoittaneelle suonut. :)

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin
2. Kirjoita seitsemän random-faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä sama award 15 muulle bloggaajalle/blogille

Koska sain tämän tunnustuksen nimenomaan blogistani, kerron nyt seitsemän faktaa blogin aiheeseen liittyen, eli tässä muutama tunnustus omista tunteistani liittyen odotukseen ja isäksi tulemiseen:

1. Olen aina halunnut suurperheen, mutta koska tämä ensimmäinen saatiin alulle vasta nyt, joutunen tyytymään kolmeen lapseen. En ole kovin helposti valmis tinkimään tästä. :)
2. Kaksi viivaa tikussa oli tähän astisen elämäni paras uutinen.
3. En pelkää isäksi tulemista käytännössä lainkaan. Uskon olevani valmis isyyteen ja uskon, että minusta tulee hyvä isä lapsellemme.
4. Olen hieman yli-innokas, kaiken mahdollisen tiedon imevä (ja sitä turhankin innokkaasti eteenpäin jakava) isi...
5.  Minulle kävisi vallan mainiosti tilanne, jossa voisin jäädä koti-isäksi. Tällaista tilannetta ei tosin ole näköpiirissä.
6. Vaikka minulle onkin tärkeintä, että vauva on terve, olen sen verran kilpailunhaluinen luonne, että toivon vauvan myös etenevän erilaisten kehityskäyrien kärkipäässä. Tai mieluusti kärjen etupuolella...
7. Minulla on todella vahva tyttö-fiilis, enkä jaksaisi millään odottaa ensi viikon rakenneultraa.

Koska luen aika harvoja blogeja aktiivisesti, lahjoitan tämän tunnustuksen eteenpäin vain kolmelle loistavalle raskausbloggaajalle, joten olkaapa hyvät, Daeph, Tirri ja Paloma. :)

17+0

Ja taas päästiin uudelle viikolle. :)

Raskausviikot tuntuvat nyt vilistävän hirveää vauhtia eteenpäin. Enää pari viikkoa, ja raskaus on jo puolivälissä. Huh huh. Vaikka eipä tuo nopeus nyt niin haittaa, saadaanpahan vauva nopeasti tänne meidän luokse. Rakenneultraan on tasan kolme viikkoa. Haluamme tietää tulevan vauvan sukupuolen heti kun se on mahdollista. Vaikka yllätykset ovatkin jossain määrin kivoja, niin tässä tapauksessa haluan valmistautua sekä henkisesti että materiaalisesti joko poikaan tai tyttöön. Unisex on ihana asia, mutta sex on kyllä vielä ihanampi. :D

Olen myös saanut kuulla huonoja uutisia vauvan tuloon liittyen. Se pirulainen valloittaa mun huoneen! Tai siis "työhuoneen", mutta minä tämän olen sisustanut ja täällä minä pidän tavaroitani. Nyt kuulemma minulta viedään sekä sohva että kämpän kakkostelkkari. Työpöytä ja baarikaappi saavat sentään jäädä. (Tuo baarikaappihan sopii pinnasängyn viereen kuin nenä päähän...)

Vaimokaan ei vielä tunne vauvan liikkeitä, vaikka näin "pitkällä" jo ollaankin. Se aiheuttaa hieman harmitusta. Lähinnä minussa, koska mitä nopeammin vaimo tuntee liikkeet, sitä nopeammin luulen itsekin pääseväni niitä tunnustelemaan. Joten alkaisi nyt jo tuntea. Dopplerin käyttö alkaa olla jo aika epämukavaa, koska kaveri potkii ja heiluu niin voimakkaasti, että välillä tuntuu kuin joku potkaisisi suoraan tärykalvoon. Mutta hyvähän se on, että kaveri on reipas tapaus. :) Mutta saisi kyllä jo vähitellen potkaista vaimoa oikein kunnolla jonnekin...

iPhone: VIIKKO 17

 Paino nousee raskausaikana keskimäärin 12 kiloa.

Saas nähdä. Tuskinpa se vaimolla ihan niin paljoa nousee, mutta katsellaan. iPhonen mukaan myös tulevan äidin halut usein kasvavat näillä viikoilla. Mutta "onneksi" tähän on varauduttu. Vaimo vilkaisi eilen allekirjoittaneen viiksiä ja totesi suoraan "ihan turha on sitten luulla seksiä saavas noilla viiksillä". Nice. Mutta kyllä näitä nyt täytyy vielä viikko kasvatella. Mitäpä sitä ei urheilujoukkueensa eteen tekisi...

Neuvola 1

Tänään käytiin siis ensimmäistä kertaa neuvolassa. Meidän "vakituinen" hoitaja on lomalla, joten tämä kerta mentiin vielä sijaisen kanssa. Käynti sujui aika lailla kuten oltiin ymmärrettykin. Ensiksi juteltiin vähän meidän taustoista ja perusterveydestä, moitittiin kevyesti tulevan isän alkoholinkäyttöä (8p audit-testissä) ja sovittiin, että säännöllinen ulkoiluharrastus olisi hyvä taas käynnistää, kun se on jäänyt talven tultua vähän harvemmalle. Samalla sovittiin myös tulevia päivämääriä, joista 2. helmikuuta merkittiin isoin kirjaimin kalenteriin. Silloin on ensimmäisen ultran aika. Wuhuu!

Jutteluiden jälkeen vaimo joutui suurennuslasin alle. Pituus, paino, verikoe, virtsakoe, verenpaine. Vaimo suoriutui testeistä hyvin, ainoastaan virtsassa "on hieman leukosyyttejä ja proteiinia" (tätä hoitaja ei viitsinyt avata yhtään sen enempää, olisi ollut ihan kiva tietää, pitääkö siellä olla niitä vai ei, ilmeisestikin ei...), mistä syystä huomenna viedään vielä uusi näyte laboratorioon. Hemoglobiini vaimolla on todella korkea, mistä tosin ei kuulemma ole alkuraskaudessa haittaa, vaan ennemminkin hyötyä, koska sen on tapana laskea raskauden loppua kohti. Koville verikoe kuitenkin otti, ainakin päätelleen siitä, kuinka paljon sohvalta jostakin peiton alta tällä hetkellä kuuluu valitusta "pipistä sormenpäästä"...

Vauva tulossa?

isälle VS äidille

Lukemista saatiin mukaan aika kasa, kuten kuvasta näkyy. Hoitajatäti kehotti lukemaan odotuskirjallisuutta sopivan kriittisesti mainiten esimerkkinä jonkin oppaan, jonka "isälle" -osiossa oli raskausviikon 20 kohdalla todettu "Jos et nyt tunne olevasi valmis isäksi, et todennäköisesti tule koskaan näin tuntemaankaan." Nice...

Tuosta pinosta siis sen verran tarkemmin, että ilmeisestikin se sisältää 3-4 odotusajan opaskirjaa, pari odotusajan ruokavalio-opasta/-ohjetta sekä tietoa sikiöseulonnoista, joihin me aiomme siis osallistua.


Ja vielä se on muuten pakko ennen noihin oppaisiin syventymistä sanoa, että kyllä taas meitä tulevia isäukkoja syrjitään. Tietystikin raskaus koskettaa naista enemmän kuin miestä, mutta jotakin rajaa nyt tähän jaettavan informaation epätasa-arvoon olisi saatava (ks. kuva)!

iPhone: VIIKKO 8, PÄIVÄ 4

Tunteet ovat pinnalla ja herkkyytesi lisääntyy.

Ei ainakaan toistaiseksi pidä paikkaansa. Onneksi. 

Nälkä kasvaa syömällä. Not.

Ja niin valkeni yhdeksäs raskausviikko. Tulevan äidin tunnelmat vaihtelevat väsymyksen, nälän ja ällötyksen välillä.

Ensinnäkin vaimolla on huomattavasti entistä useammin nälkä. Ruokaa täytyy saada melko tarkalleen kahden tunnin välein. Yleensä nälkä on "hirvee" tai vähintäänkin tasoa "kauhee", miksi aina onkin yhtä suuri yllätys, kun tämä sudennälkä katoaa useimmiten yhdellä porkkanalla tai viiden sentin kurkun palasella. Tätä mässäilyä seuraa noin puolen tunnin kestoinen vaihe, jolloin odottavalla äidillä on etova olo. Melko erikoista.

Erikoista on myös se, että nykyään kun vaimolla alkaa tehdä mieli jotakin tiettyä syötävää, ei tästä tunteesta päästä yli ennen kuin kyseinen tarve on täytetty. Esimerkiksi joskus tämän viikon alkupuolella vaimo sanoi, että hänen tekisi mieli oikein kermaista lohisoppaa. Eilen halu kärjistyi siihen, että meidän oli käytännössä pakko lähteä ravintolaan syömään, koska lohisoppaa nyt vain oli saatava. Heti. Ja lienee ihan turha edes sanoa, että lohisoppaa ei todellakaan jaksettu syödä kokonaan. (Itse söin loistavalla ruokahalulla kunnon sisäfilepihvin vuohenjuustolla. Raakana. Oli muuten taivaallisen hyvää. Suosittelen Plevnan "Panimomestarin pihviä" jokaiselle, joka haluaa saada Tampereella hyvää pihviä.)

Nyttemmin näitä mielihaluja ei jäädä enää odottelemaan. Tänään vaimon teki herätessään mieli appelsiinia, mandariinia ja greippiä, joten kun minä jäin tekemään gradua, poikkesi parempi puolisko kaupassa ja söi kotiin tultuaan yhdeltä istumalta kaksi greippiä. Ja nyt, nelisen tuntia heräämisen jälkeen, tuo näyttää nukkuvan sohvalla päiväunia, jotka näyttävät maistuvan entistäkin paremmin. Nykyään ei ole mitenkään tavatonta, että vaimo saattaa herätä yhdeksältä ja olla päiväunilla jo vähän kymmenen jälkeen.

bon bébé -veluuriasu

Pieniä vaatteita lipastossa
 
Rakas vaimoseni on vaatekaupassa töissä, minkä lisäksi myös kirpparit ovat varsin suosittu harrastus, joten ei liene yllätys, että meille on alkanut pikkuhiljaa kertyä lipaston laatikoihin vauvanvaatteita. Kun nyt muitakaan kuva-aiheita ei tullut mieleen, niin päätin räpsäistä pari kuvaa näistä.

Ekassa kuvassa on kirppikseltä parilla eurolla löytynyt bon bébén veluuriasu, jonka yläosassa on keinuhevosen kuva. Koko on vähän oudosti "medium", mutta näyttäisi vastaavan suunnilleen kokoa 68-74. (Kuva on vähän huonolaatuinen, siitä pahoittelut.)

farkut ja parit pipot

Toisena esittelyssä on pari pipoa ja pehmoiset farkut kokoa 64. Toi toinen pipo on muuten vaaleansininen eikä valkoinen, mutta iPhone on taas tehnyt tepposet. Ehkä hieman tuli kuitattua vaimolle, että milloinkahan tuon isomman pipon on tarkoitus tulla käyttöön (se mahtuu melkein allekirjoittaneellekin), mutta kuulemma se menee jo ekana kesänä (2013) vallan mainiosti. Jäämme odottamaan, onko tosiaan näin...

Ylihuomenna onkin sitten kauan odotettu ensimmäinen neuvolakäynti. Kovasti olisi toiveissa kuulla pienokaisen sydänäänet (neuvolakäynti ajoittuu siis rv 8+4), mutta ollaan kyllä valmistauduttu siihenkin, ettei niitä vielä kuulu, tai edes yritetä kuunnella. Tänään mennään juhlimaan kummipojan (eli meidän alkion serkun) 4v-synttäreitä. Toivottavasti makea maistuu edes vähän jo vaimollekin, tai jos ei, niin minulle ainakin maistuu, kuten meidän molempien painonkehityksestä alkuraskauden aikana voi päätellä. Vaimo noin -2kg, minä noin +3kg...Auts.

iPhone: VIIKKO 8, PÄIVÄ 2
Vauvan sydän näkyisi nyt ultraäänitutkimuksessa.

Hmm. Mitähän ne yksityiset ultrat maksaisi...Noh, ehkä meillä on sillekin parille sadalle eurolle parempaakin käyttöä. Vaikka kyllähän ajatus hieman houkuttaisi. :)

PS. Vaimo heräsi ja siirtyi keittiöön syömään nakkirisottoa. Vastahan se tunti sitten veti kaksi greippiä!

Well hello abs..

Näköjään tässä kävi niin, että tämä kirjoitus tulee samalle päivälle kuin edellinen, vaikka yöunet onkin välissä nukuttu. :)

Tämänkertaisen postauksen otsikko juontuu siis vaimon masusta. Toisin kuin voisi kuvitella, ei maha ole kasvanut lainkaan, vaan päinvastoin vaimon vyötäröltä tuntuvat lähteneen ne vähätkin rasvat, mitä siitä vielä kuukausi sitten löytyi. Vaikka eipä se ole ihme tällä ruokavaliomuutoksella. Hiilihydraattien saanti on pudonnut todennäköisesti ainakin puoleen, kun kaikki makea on jäänyt pois ja vaalean leivän käyttökin on vähentynyt merkittävästi. Aamupalaksi menee tällä hetkellä yleensä lasi vettä, muutama viinirypäle (joita allekirjoittaneen piti tapaninpäivänä oikein tosissaan metsästää useammasta kaupasta) ja hyvällä säkällä yksi hapankorppu. Iltapäivisin ruoka jo maistuu jotenkin, mutta varsin pienestä tuntuu maha nykyään täyttyvän. Itse tietysti koitan saada tulevan äidin syömään vähän väliä jotain, kun en soisi muutenkin hoikan varren kuihtuvan enää hirveästi lisää. Mutta minkäs teet, kun ei maistu. Ja kun äiti itse on tietysti varsin tyytyväinen vatsan kiinteydyttyä...

Maha mallia 7+2

Aamupäiväpahoinvointi on vähentynyt selvästi sen jälkeen, kun alettiin ottaa sängyn viereen vettä ja rypäleitä syötäväksi ennen nousemista. Toisaalta vaimolla ei ole nyt viikkoon ollut myöskään aamuvuoroja töissä, joten huomenna nähtäneen, miten se taas vaikuttaa olotilaan.

Jos jostain vaimo lienee tyytyväinen, niin se on allekirjoittaneen palvelualttius. Väistämättä tulee nykyään helpommin itse noustua sohvalta hakemaan keittiöstä juotavaa itselle tai toiselle ja kotitöihinkin on tullut osallistuttua entistä ahkerammin. Vaikka tiedän, että vaimo joutuu töissään tekemään suhteellisen raskaitakin hommia, niin sitä suuremmalla syyllä ajattelen, ettei hänen sitten enää kotona tarvitse rasittaa itseään enempää. Ja jotenkin nyt on päässyt käymään niin, että melkein aina tulee haettua vaimo autolla töistä, vaikka bussillakin pääsisi ilmeisesti edelleenkin kotiin melkein yhtä nopeasti.

iPhone: VIIKKO 6, PÄIVÄ 6

Saatat olla huonovointinen.

Kuten vaimo itse sanoi: "Eikä! Ihanks tosi?".

RV 5+1

Kuudes raskausviikko on siis pyörähtänyt käyntiin. Tällä (raskaus)viikolla pitäisi pienen sydämen lyödä ensi lyöntinsä. :)

Muuten tilanne on vähän tasaantunut ensimmäisten päivien myllerryksen jälkeen. Vaimo on käsittänyt olevansa täysin normaali pelätessään vauvan tuomaa muutosta meidän elämään. Tästäkin suuri kiitos internetille, jossa muutkin ovat peloistaan kertoneet.

Eilen kirjastosta oli kotiin löytänyt tiensä kirja nimeltä "Synnytys". Vähän tuli sitä selailtua, mutta jostakin kumman syystä tuli sellainen fiilis, ettei kyseinen kirja ehkä ole kohdistettu isille. Samoin tuli mieleen sellainenkin ajatus, että onkohan tulevan äidinkään vielä kaikessa herkkyydessään syytä lukea kertomuksia synnytyksestä juuri nyt. Mutta kirja näytti kuvaavan synnytystä oikein kauniina ja luonnollisena tapahtumana, joten lukekoot nyt sitten. (Ihan niinkuin muka voisin vaikuttaa siihen, lukeeko vaimo sitä vai ei. :D)

Itsehän en pystynyt pitämään tätä(kään) salaisuutta kovin pitkään, vaan asia tuli lipsautettua parhaalle kaverille. Ei kyllä ollut mitenkään erikseen tarkoitus mitään sanoa, mutta arkinen small talk sattui ajautumaan sellaiselle kurssille, että asiasta tuli mainittua luontevasti osana keskustelua. Täytyy tosin varmaankin nyt kertoa myös vaimolle, että kaveri tietää, ettei tieto kantaudu korviin esimerkiksi tämän blogin kautta.

Viikonloppuna lähden pelireissulle Helsinkiin ja vaimo jää ekaa kertaa yksin yöksi raskautensa kanssa. Onneksi lauantaina meille tulee vaimon tyttökavereita kylään, niin toivottavasti suuret ajatukset ja ahdistus eivät pääse nostamaan päätään poissaoloni aikana.

Vaimo haluaa tehdä viimeisen raskaustestin (joka näyttää myös raskauden viikot) vielä sunnuntaina ja maanantaina onkin sitten aika soitella neuvolaan ja kysellä ensimmäistä vierailuaikaa. Tämän jälkeen varmaan sitten seuraavaa kirjoitustakin luvassa.

PS. Vauva on iPhone-sovelluksen mukaan nyt 0,2cm pitkä. Aika rääpäle...

Tänään on todellakin PLUS!!!

Toissapäivä, eli torstai 8.12.2011, oli loistava päivä.

Aamulla kävin polilla, jossa lääkäri ihmetteli, kuinka veriarvoni olivat paremmat kuin koko sairaushistoriani aikana, vaikka olin käytännössä minimilääkityksellä. Jopa luontaisesti matala hemoglobiiniarvoni oli noussut 142:een, mikä on jo täysin normaaleissa rajoissa. Lääkärini epäili minun käyneen veritankkauksessa. :D

Polilla käymisen jälkeen mäjähti loistava uutinen jokaisesta mediasta: Elonkerjuu on tehnyt levysopimuksen ja palaa ensi vuonna estradeille uuden levyn ja uuden -toistaiseksi nimeämättömän - laulajan voimin. Aivan mahtavaa!

Niin ja sitten illalla se merkittävin huomio. Vaimon kuukautiset jäivät tulematta ajallaan. Tämä ei tosin vielä aiheuttanut suuria riemunkiljaisuja, sillä kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin käy. Tässä kerrassa oli kuitenkin alusta lähtien jotain erilaista kuin ennen, mutta kuten sitä sanotaan, pessimisti ei pety.

Mutta se torstaista. Eilen perjantaina, vaimon kuukautisten edelleen loistaessa poissaolollaan, päätimme että lauantaiaamuna tehdään varmuuden vuoksi testi. Ja tietäähän sen miten viime yö sitten meni: molemmat nukkui niin perkeleen huonosti odottaen aamua kuin...noh, aurinkoa nousevaa. Auringon nousua ei pilvien takaa näkynyt, mutta yhtä kaikki, aamu tuli. Ja sen myötä myös tämä:


















Ja varmuuden vuoksi kutsuttiin vielä kaverikin paikalle:


















Tässä vaiheessa oli skeptikonkin pakko (nimeltä mainitsematonta tähtirumpalia siteeraten) todeta, että "tänään on todellakin PLUS!".

Parin viikon sisällä täytynee sitten aloittaa puhelinrumba. Vaimo saa soittaa neuvolaan ja kysyä vapaita aikoja ja itse täytyy rimpauttaa omalle lääkärille ja kysyä, että milläs lääkkeillä mennään tästä eteenpäin, kun vihdoinkin on tärppi saatu.

Mutta nyt vaan ollaan ja ihmetellään. Ja katsotaan rauhassa mitä tästä tulee. :)

Huh heijaa.

Taustoja

No niin. Mistähän sitä aloittaisi.

Tästä on tarkoitus tulla projektiblogi, jossa käsittelen raskautta ja kaikkea siihen liittyvää tulevan isän näkökulmasta. En vielä lupaa jatkaa blogia vauvan syntymän jälkeen, koska oletettavasti silloin elämä saattaa olla melko kiireistä ilman blogiakin, mutta en myöskään sulje pois mahdollista jatkoa. Kuitenkin oletuksena tässä vaiheessa on, että blogin deadline on elokuussa 2012, jolloin esikoisemme olisi tarkoitus syntyä. Mutta mistä lähtökohdista blogi lähtee kehittymään? Siitä hieman seuraavaksi.

Tähän pisteeseen (raskaaksi) pääseminen ei ollut niin helppoa, kuin meidän ikäisillämme yleensä (olemme molemmat syntyneet vuonna 1983), vaikka loppujen lopuksi asia kävikin suhteellisen nopeasti.

Menimme naimisiin yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen kesäkuussa 2010. Helmikuussa 2011 totesimme, että aika voisi olla kypsä myös perheenlisäykselle. Asiassa oli kuitenkin yksi "mutta", nimittäin allekirjoittaneen sairaus. Tai oikeastaan kyseisen sairauden lääkitys. Päätöksen aikaan söin tai piikitin viittä eri lääkettä kroppaani, eli olin kuin kävelevä apteekki.

Piikitettävän metotreksaatin lopettaminen oli ensimmäinen ehto suunniteltaessa raskautta, kuten lopettamisen jälkeinen pakollinen kolmen kuukauden varoaikakin. Näin ollen pääsimme varsinaisiin vauvantekohommiin joskus toukokuussa. Muutaman tuloksettoman yrityskierron jälkeen päätin lopettaa myös toisen lääkkeeni, sillä internetin ihmeellisen maailman mukaan tästäkin oli ollut monille apua. Alkuun kivut olivat suoraan sanottuna kamalia, mutta pikkuhiljaa oireet helpottivat. Syksyllä aloin syömään pientä annosta kortisonia pitämään pahimmat oireet loitolla. Lääkkeiden lopettamisesta huolimatta yrityskierto toisensa jälkeen tuli ja meni. Välillä meni hermotkin, kun ympärillä tuntui ihmisiä tulevan raskaaksi koko ajan. Mutta meillä tärppiä ei kuulunut eikä näkynyt.

Ei ennen tätä päivää.