Valmennus III ja Neuvola VII

Eilen oli taas valmennuspäivä. Aiheena tällä kertaa imetys ja lastenhoito. Oli ihan kiva kerta. Imetyksestä opittiin pari uutta kikkaa, kuten myös vauvan muusta hoitamisesta. Viideltä alkanut valmennus kesti sopivasti 1h 45min, niin ehti vielä täydellisesti kotiin ennen Ranska-Englanti -matsin aloituspotkua. :)

Tänään olikin sitten neuvolakäynnin vuoro (RV 30+5). Vaimon arvot oli taas aika hyvin kohdillaan, vaikka hemoblogiini olikin vähän alhaalla (114), mistä syystä saatiin nyt kehoitus alkaa syömään vähän lisärautaa joka toinen päivä. Verenpaineet oli hyvät (128/72), kuten aina. Niitä mittaillessa Teelusikalla oli omat lyhytkestoiset bileet ja maha heilui kuin viimeistä päivää. Liikkeisiin siis nopeasti saatiin ++. :D

Painoa vaimo oli kerännyt huikeat 200g viime mittauskerrasta eli 74g/vko. Koko raskauden aikana kiloja on tähän mennessä kertynyt 3.7kg. (Tai noh, ekasta neuvolakäynnistä lähtien 4.7, mutta raskauden alkuviikkoina vaimolta lähti noin kilo normaalipainosta.) Neuvolatäti sanoikin, että on tainnut sokerirasituksen jälkeinen dieetti toimia. Myönnettiin kyllä, että pientä lipsumista on saattanut tapahtua ja samaan hengenvetoon todettiin, että jos oikein tiukasti noudatettaisiin, niin vaimolla alkaisi varmaan kohta paino pudota.

Sitten tulikin taas aika nostaa kissa pöydälle, eli ei muuta kuin vaimo selälleen, paita ylös ja painelemaan mahaa. Ensin tutkimukset suoritti jo tutuksi tullut kätilöopiskelija, joka tunnusteli vauvan asennon, kuunteli sydänäänet (155-165) ja mittasi SF-mitan, joka oli taas ottanut kevyen harppauksen (nyt 30cm, viimeksi 25cm). Opiskelijan jälkeen meidän vakkaritäti vielä varmisti, että vauva oli oikein päin (raivotarjonta) ja kysäisi tältä opiskelijalta, että varmistetaanko vielä tuo fundus-mittakin. Varmistettiin sitten ja todettiin, että eipä riittänytkään 30cm, pistettiin vielä pari senttiä lisää...Alkaa tuo käyrä taas huidella melkoisen korkealla:

vuoristorata

On se muuten jännää, kuinka paljon tuo keskimmäinen (nuoren mieslääkärin mittaama) arvo poikkeaa noiden kahden muun (kokeneen naiskätilön) mittauksen linjasta. Kumpaankohan tässä sitten luottaisi...

Sekin on aika ihmeellistä, että vaimon paino nousee noin vähän, vaikka vauva selvästikin kasvaa hyvää vauhtia. Tuo 200g ei nimittäin riitä edes siihen, mitä pelkästään Teelusikan paino on noussut näiden vajaan kolmen viikon aikana. Eli toisin sanottuna, vaimo taitaa todellisuudessa olla laihtunut hieman.

Juteltiin tänään myös mahdollisista TAYSin ruuhkista. Aamulehti ehti jo viime viikolla otsikoimaan "Kesäsynnyttäjä, varaudu ruuhkaan". Mitenkäs siihen pitäisi varautua? Hankkia kyynelkaasua ja mellakkakilpi? Jutun mukaan varsinkin elokuussa todennäköisesti rikotaan synnytysennätyksiä. Nice...

Mutta kuultiin myös hyviä uutisia. Tämä meidän "oma" kätilöopiskelija on kuulemma elokuussa synnytyssalissa (vissiin harjoittelussa), niin hyvällä säkällä voidaan vaikka törmätä siellä. Olisi kyllä siistiä, kun olisi jo ennestään tuttu kätilö (vaikka onkin vasta opiskelija), varsinkin kun ollaan tultu tosi hyvin juttuun kyseisen tytön kanssa. :) Toivotaan, toivotaan. Ja pidetään silti se Vammalakin mielessä.

Siinä taisi olla aika lailla kaikki tälle päivälle. Nyt täytyy lopetella postaus ja herätellä vaimo päiväunilta. Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

iPhone: VIIKKO 30, PÄIVÄ 5

Muista, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä ja valmiina vauvalle.

Ja nyt tää sovellus sen sanoo!!! Myöhäistä...

Huh huimaa...

Tänään alkoi 16. raskausviikko ja melko vauhdikkaasti alkoikin. Olin juuri saanut aamupalan syötyä kun vaimo soitti ja kysyi voisinko tulla hakemaan töistä. Ehdin vähän pohtia aikataulujani ja kysyin, että moneltako pitäisi tulla. Kuulemma heti, kun ei meinaa tajuissaan pysyä ja työkaverit käskee lähtemään kotiin. Lähdin sitten hakemaan tapausta kotiin. Ei mennyt töihinpaluu sitten niinku Strömsössä. Kolme edellistä päivääkin oli nimittäin vierähtänyt sairaslomalla, sillä kertaa alaselkävaivojen takia.

Kun sain vaimon kyytiin, oli olo jo parantunut jogurtin syömisen myötä, mutta tuleva mamma oli kuitenkin varmuuden vuoksi soittanut neuvolaan ja saanut käskyn poiketa sitä kautta. (Kauhea sanoa, mutta itse olin ajatuksesta vähän innoissani. Jos vaikka kuunneltais niitä sydänääniä...)

Even supergirl can faint.

Neuvolatäti päätti sitten, että käydään kaikki normaalikäynnin asiat läpi kun kerran paikalle ollaan vaivauduttu ja siirretään sitä seuraavaa neuvolakertaa vähän pidemmälle. Kokeissa ei näkynyt mitään erikoista. Virtsa oli puhdasta, verenpaineet hyvät ja paino noussut parissa viikossa kolmisensataa grammaa. Ainoastaan hemoglobiini oli tullut aika paljonkin alaspäin ekasta neuvolakäynnistä (silloin 150, nyt 117), mutta kätilön mukaan Hb-taso ei siltikään ole mitenkään huono, vaan aika normaalia laskua on tapahtunut. Kuulemma tämä lasku voi tosin olla syynä huimauksiin, kun kroppa ei ole tottunut näin alhaisiin lukemiin. Ja lopuksi päästiin vielä kuuntelemaan niitä sydänääniäkin. Allekirjoittanut taputti käsiään innosta. Eikä tämä siis ole mikään metafora.

Paikalla ollut harjoittelija ei meinannut ensin oikein saada meidän pyöriskelijää kiinni, kun aina äänien löydyttyä kaveri kierähti jonnekin muualle. Mutta lopulta äänet löytyivät oikein selvästi ja aika lailla samaa tahtia näytti neuvolankin laitteet kuin allekirjoittaneen käsiajanotto kotidoppleroinneilla. Ja saatiinpa selvyys niille kotonakin kuuluneille oudoille särähdyksille. Kaveri siellä vaan monottaa anturia. :D

Mitään vikaa vaimosta tai vauvasta ei löytynyt. Todettiin vaan, että vielä ei saa rautalisää alkaa nappailla, mutta ruisleipää ja mustaamakkaraa kannattaa syödä. Ja pitää aina muutenkin mukana vähän syötävää (tänään ilmeisesti kaksi tuntia ilman välipalaa oli liikaa...). Haettiin sitten kotimatkalla kaupasta mustaamakkaraa, kun sitä tuo vaimo onkin jo vähän aikaa himoinnut.

Kotona tuli sitten pieni suruhetki. Lähinnä siksi koska vaimoa nolottaa se, kun ei jaksa olla töissä. Koitin selittää, että kyllä työpaikka pyörii ilman yhtä raskaana olevaakin ja kyllä ne kaikki naiset siellä ymmärtävät, että joskus raskauden aikana vaan tulee jaksoja, jolloin kroppa ei jaksa tehdä töitä. Varsinkaan sellaista työtä, jossa joutuu koko ajan olemaan pystyssä ja menemään edestakaisin. Vaimo ei varmasti ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka on töistä pois raskausoireiden takia. Onneksi järkipuhe tällä kertaa auttoi.

Ja nyt tuo sitten nukkuu tuossa sohvalla. Ja näyttää niin hirveän kauniilta.

Oma urhea rakas.

AngelSounds - Päivän pelastaja

Doppler on saapunut! \o/

Tänään tuli postista lappu, että paketti on noudettavissa klo 16 alkaen. Vaimohan oli töissä kolmeen asti, joten sinällänsä aika sopivaan aikaan oli nouto ajoitettu, mutta kävin silti jo yhdeltä kysymässä pakettia. Ei ollut silloin vielä saapunut posteljoonin kierrokselta, mutta heti kun olin hakenut vaimon töistä, saatiin haettua dopplerikin.

Kotona ei paljoa sitten nokka tuhissut. Paristo paikoilleen, vaimo selälleen ja geeliä mahalle. Pari minuuttia kuulokkeista kuului vain piinaavaa kohinaa, mutta kun oikea paikka löytyi niin se oli kerrasta jackpot! Sydämenlyönnit kuuluivat niin selvästi, että piti melkein varmistaa, onko siinä vaimon ihoa enää välissä ollenkaan. :D Käsiajanotolla laskin sykkeeksi noin 145-150 bpm, eli pikkuisen vähemmän kuin mitä neuvolassa oli mitattu, mutta tärkeintä oli toki kuulla pienen sydämen hakkaavan raivokkaasti elämää. On siellä melkoinen dynamo käynnissä. :)

Thank you, Mr. Edward H. Hon :)

Ja sitten muihin aiheisiin. Vaimon maha on alkanut kasvaa. Jee! Tosin hänen mukaansa kasvu johtuu lähinnä turvotuksesta ja ummetuksesta. Mutta kuten suosikkibloggaajani H yhdessä kirjoituksessaan erinomaisesti kiteytti: Suurentunut masu + vauva = vauvamasu. Sen verran voisin tätäkin vielä yksinkertaistaa, että mielestäni kaavaksi riittää vallan mainiosti *masu + vauva = vauvamasu*. Noh, joka tapauksessa vaimo koittaa nyt helpottaa oloaan vetämällä Bonan luumusosetta. Vauva lienee jo aloittanut äidin koulimisen tulevaisuuden ruokailuja varten.

Hieman huonompana uutisena se, että vaimoa heikottaa nykyään aika usein. Eilen kaupassa, tänään töissä, huomenna ties missä. Olen koittanut sanoa, ettei nyt lähde esimerkiksi töissä yksin raahaamaan roskia kellariin vaan pistää vaikka harjoittelijat asialle. Ja niitä isoja kaupan lasiovia ei pidä sulkea, jos se tuntuu mahassa. Täytyy varmaan kohta palkata sille joku ympärivuorokautinen vahtikoira, joka estää tekemästä liian raskaita hommia...

Katsotaan jos perjantaina laittaisi uutta masukuvaa, kun siirrytään 15. raskausviikolle. :)

iPhone: VIIKKO 13 PÄIVÄ 6

Kehossasi kiehuu varsinainen hormonisoppa!

Itselläni ei kiehu mikään muu kuin jauhelihasoppa hellalla, mutta eipä tuleva äitikään ole mitenkään erityisesti "hormoniensa valtaan" joutunut. Ei itkuja, raivareita tai mitään muutakaan. Ja hyvä niin. :)

Sydänääniä

Eilen oli toisen neuvolakäynnin ja samalla ekan lääkäritapaamisen aika. Itsellä osui viikon ainoa työvuoro ikävästi sen päälle, joten ajattelin heti vaihtaa vuoron pois jotta pääsisin mukaan. Vaimo kuitenkin oli sitä mieltä, että minun on ihan turha tulla sinne, koska ei siellä tehdä muuta kuin gynekologinen tutkimus ja silloin vaimo ei edes halua mun olevan siinä vieressä. Uskoin häntä ja menin töihin. Virhe.

Vaimo tapasi samalla meidän varsinaisen omahoitajan, joka oli ekan käynnin aikaan lomalla (ja on muuten ensi käynninkin aikaan, ehdinköhän minä tapaamaan tätiä ennen synnytystä). Kuulemma ihan mukava vanha täti. Paino oli noussut sopivasti ja verenpainekin pysyi pienestä noususta huolimatta hyvissä lukemissa. Tällä kertaa virtsassakaan ei ollut mitään ongelmia (kun oli ohjeistukset tiedossa) ja lääkärin mukaan limakalvotkin on hyvässä kunnossa. Hoitaja oli kuulemma kysellyt paljon samoja asioita kuin se ekan käyntikerran tuuraaja, eli mikäs on elämäntilanne ja mitäs mies tekee ja lopuksi antanut mukaan lantionpohjan lihasten jumppaohjeita ja muita liikuntaneuvoja. Mutta sitten! Tietystikin olivat kuunnelleet vauvan sydänäänet! Ekaa kertaa minun vauvan sydänäänet ja minä en ole paikalla. :(

Tärkeintä on tietysti, että ne kuuluivat ja että syke oli hyvä (160-170), mutta silti olen hieman pettynyt. Ehkä vähän itseenikin, kun päätin mennä töihin. Alusta asti olen halunnut olla mahdollisimman paljon mukana kaikessa ja pysyä ajan tasalla siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja nyt sitten missaan oman lapseni ensimmäiset sydänäänet. Kolme ihmistä (vaimo, hoitaja ja joku god damn harjoittelijakin vielä) on kuulleet ne, mutta minä en.

Saattaa olla, että teen tästä nyt vähän liian isoa numeroa, mutta jotenkin nyt tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että jäin vähän ulkopuoliseksi. Kaverin mukaan sydänäänet eivät ole mitenkään erityinen juttu ja että niistä katoaa ensiviehätys hyvin nopeasti ja vaimokin muistutti, että olen sentään nähnyt ultrassa livekuvaa siitä, kun sydän sykkii. Mutta silti. Jokin tässä nyt kaivertaa...

Katselin jo kotidopplereiden hintoja. Angelsoundsin saisi nyt halvimmillaan netistä hintaan 39e sis. postikulut. Vaimo vaan ei lämmennyt idealle. Kuulemma laite on ihan "turhake" ja maksaakin vielä. Mutta helppoahan se on sanoa, kun itse on juuri saman päivän aamuna kuullut pienen sydämen lyövän villisti, täynnä elämää. Vaimo saa kuitenkin tuntea vauvan liikkeetkin paljon ennen kuin minä ne voin masun päältä tuntea, niin olisi se nyt oikeus ja kohtuus, että itsekin saisi ultrakuvan lisäksi jotain kouriin tuntuvaa todistetta pikkuisen läsnäolosta. Tai tässä tapauksessa kyllä korviin tuntuvakin kävisi. Jotain ihan pientä. Ei kai se ole liikaa vaadittu?

Isi rakastaa sinua