Kuulumisia, kiitoksia ja kuvia

*huoh*

Vaikka olen jo viikkoja tiedostanut, että tämä blogi on tullut päätökseensä, ei sen lopettaminen ole tullut yhtään helpommaksi. Kuitenkin nyt (lykättyäni tätä jo viikkoja) on tullut sen aika, että päätös on aika muuttaa todellisuudeksi.

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin, vietän mieluummin jokaisen liikenevän vapaahetken Emman kanssa kuin koneella. Blogi ei ole ainoa Emmalle häviävä asia, vaan myös mailit, keskustelupalstat ja ennen lähes jokapäiväiset nettisivustot ovat jääneet varsin vähälle huomiolle elokuun 18. päivän jälkeen...Lisäksi aloitan 5.11. uudessa työpaikassa (JES! Ei enää yövuoroja! \o/), jossa työtuntini kolminkertaistuvat nykyisestä. joten vapaa-aika vähenee muutenkin radikaalisti. Niin ja harrastuksetkin ovat edelleen kuvioissa. Ja se tutkintokin pitäisi saada ulos jouluna...Emmakin täyttää tänään sopivasti tasan kaksi kuukautta ja jotenkin senkin puolesta tuntuu siltä, että nyt on hyvä aika päättää tämä antoisa projekti.

Tämä kirjoitus tulee siis jäämään tämän blogin viimeiseksi, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä siis vielä kerran kuulumisia meidän arjen keskeltä, mukavaa huomata että joku on niitä kommenttien perusteella kaivannutkin. :)

Kuten kaikki vauvat, Emma on kehittynyt aivan kamalasti kuluneiden viikkojen aikana. Pieni pää nousi päinmakuulla ilmaan jo vähän yli kuukauden vanhana, mistä isi on hirveän ylpeä. Emmalle on myös kehittynyt melko selkeä vuorokausirytmi, joka sisältää kahdet pidemmät päiväunet, nukkumaanmenon noin klo 21-22, ensimmäisen (ja periaatteessa ainoan) yöheräämisen joskus kolmen-neljän maissa ja aamuheräämisen joskus kello 7-8. Aamuisin Emma on aina iloinen ja aurinkoinen, mutta illan edetessä esiintyy silloin tällöin pientä känkkäränkkäilyä. Siitä tosin selvitään aina "maitonaisen" eli äidin avulla. "Maitua, maitua!" huutaa pieni suu. Ja se on aika ihanaa. :)

Yksi syy, mikä on lykännyt tämän postauksen kirjoittamista, on meidän evakko. Ollaan tosiaan asusteltu anoppilassa nyt kolmisen viikkoa, koska meidän asunnossa on meneillään putkiremontti. Kotiin pitäisi päästä marraskuun lopussa. Arki anoppilassa sujuu paremmin kuin pelkäsin, mutta täällä jumalan selän takana (lue: Pirkkalassa) ei oikein netti viitsi aina toimia. Eikä puhelin...Varmaan jotain katvealuetta.

Ristiäisetkin järjestettiin ja ne menivät yllättävänkin hyvin. Emma oli kiltisti koko toimituksen ajan ja kiersi sylistä syliin ilman sen suurempia itkeskelyjä. Neiti näyttää olevan oikein hyvä edustamaan, mikä tietysti sopiikin tulevalle juristi-aivokirurgille. Niin, isin suuret suunnitelmat... :D Moni kyseli Emman toisen nimen perään. Hän saikin niitä kaksin kappalein, toinen nimi tulee hänen molemmilta äidin suvun (edesmenneiltä) isomummeiltaan ja kolmas italialaiselta jalkapalloilijalta. Arvatkaa kumman isi valitsi. ;)

Tänään meillä oli ryhmäneuvola. Sinne piti tulla meidän lisäksi 7 vauvaa vanhempineen, mutta koulujen syysloma kuulemma aiheutti oikean peruutustulvan ja niin me tapasimme vain kaksi muuta vauvaa äiteineen. Mutta oli siellä silti kivaa. Ei tosin viitsitty vaimon kanssa kertoa totuutta siitä, miten vauva-arki on vastannut odotusajan kuvitelmia, kun nämä kaksi muuta äitiä oli juuri avautunut siitä, kuinka raskasta heillä on ollut. (Molemmilta löytyi kotoa vauvan lisäksi parivuotiaat uhmaikäiset esikoiset.) Olisi se ollut vähän kiusallista todeta totuudenmukaisesti, että "kyllä tämä on niin paljon helpompaa, kuin mitä luultiin" päin näitä kaksia väsyneitä kasvoja. Saatiin onneksi ohitettua kysymys ihan vain vaikenemalla ja nyökyttelemällä ymmärtäväisesti.

Neuvolassa on toki muutenkin käyty. Emman paino ei meinannut aluksi lähteä nousemaan, mutta nyt mennään jo hyvillä käyrillä. Emma kasvaa pituuskäyrällä hieman keskiarvoja ylempänä. Paino on pituuteen verrattuna lievästi miinuksella, mutta pari viimeistä lukemaa (-3% ja -4%) ovat jo huomattavasti parempia kuin kolme edellistä (-13%, -14% ja -20%). Hoikka tyttö tulee ainakin toistaiseksi äitiinsä. Tämänpäiväiset mitat olivat 59,1cm ja 5 235g.

Sellaista meille kuuluu nykyään. Melko tavallista vauva-arkea, luulisin. Välillä (oikeastaan tosi harvoin) raskasta, mutta päivääkään en ikinä vaihtaisi pois. Kuten eräässä vauvakirjassa nasevasti todettiin: "Äiti antaa lapselle elämän, mutta isä opettaa mitä sillä tehdään.". Nyt on isin vuoro. :)

Teetämme tästä blogista Emmalle pienen kirjasen, jotta hän ja me muistaisimme myöhemminkin, millaista meillä oli odottaessamme pientä ihmettä, joka muutti lopullisesti elämämme.

Lopuksi vielä muutamia kuvia. Annetaan niillä kasvot sekä Telsulle että allekirjoittaneelle. Niiden välityksellä tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja ennen kaikkea tekstejäni kommentoineille. En olisi koskaan uskonut, kuinka tärkeä tästä blogista minulle tulisi.

Kiitos.

- Carl-isi ja Emma Aino Andrea (kaverien kesken Telsu)

eka yhteiskuva

pikku enkelin ensimmmäinen yö kotona

orava!

valmiina maailmaan

suojassa kaikelta

Synnytyskertomus

No niin. Nyt kun ollaan kotiuduttu ja ensimmäinen yö kotona onnellisesti takana, ehdin vihdoinkin kirjoitella meidän synnytyskertomusta, joten tässä se tulee. Kronologisessa järjestyksessä lyhyin kommentein, koska jos alan kirjoittaa omaan rönsyilevään tyyliini, tästä tulisi aivan järjettömän pitkä kirjoitus. Ja taitaa tästä tulla näinkin...

Perjantai 17.8., n. klo 17: "Tuskinpa tässä mitään tapahtuu, joten isi voi ihan hyvin lähteä parille pussikaljalle Ratinan suvannon rantaan kuuntelemaan BlockFesteiltä kantautuvaa musiikkia."

Lauantai 18.8.

01:00 Isi kotiutuu kaupungista, vaimo on vielä hereillä. "Mitä sä vielä hereillä oot?" "No kun tuli pari supistusta." "Koska?" "Puoli tuntia sitten ja nyt ihan äsken." "Jaa. No mä meen nukkumaan. Herätä, jos jotain tapahtuu."

06:54 Isi herää, vaimo irvistelee vieressä. "Onko sulla taas supistus?" "Joo, on niitä ollut koko yön." "Ootko sä valvonut koko yön??" "No nyt viime supparin jälkeen oon pari tuntia nukkunut." Totuus selviää, kun vaimo ottaa esiin pikku lappusen, johon on kirjannut yön supistukset. "Eikun oho, ei siitä edellisestäkään oo kuin 11 minuuttia..." Lähempi tarkastelu paljastaa, että supistuksia on ollut koko yön noin 10 minuutin välein. Supistusten kirjanpitovastuu siirtyy isille, samalla kaivetaan esiin netistä tulostettu supistuskalenteri. Isiä alkaa jänskättää.

Aamupäivä Suppareita tulee tasaisesti. Vaimo käy aamulla suihkussa. (Myöhemmin sairaalassa todetaan, että synnytys on alkanut kello 10:00.) Kello 11:40 päätetään lähteä "käymään TAYSissa näytillä". Jätän vielä mikroeväät jääkaappiin, kun tuskinpa sinne sairaalaan nyt heti jäädään. Tripit ja energiapatukat sentään pakkaan mukaan. Sairaalakassi olalle ja menoksi.

aamupäivän supistukset

11:56 Ilmoittaudutaan TAYS:n synnytysvastaanotolle ja jäädään odottamaan tarkatukseen pääsyä. Käytävällä on kolme muutakin paria. Allekirjoittanut tuntee itsensä aloittelijaksi, vaikka moni muukin taitaa olla ensisynnyttäjä. Vaimo sulkee silmät ja hiljenee aina kun tulee supistus. Myös allekirjoittanut hiljenee. Jo kotona tuli huomattua, ettei vaimo mielellään kuuntele vitsejä kesken supistuksen.

12:45 Vaimo pääsee tarkastukseen ja käyrille. Telsulla kaikki hyvin. Tunnin jälkeen vaimo tulee tarkastushuoneen ovelle tyylikkäässä sairaalamekossa. Kuulemma tänne jäädään ja seuraava etappi on synnytyssali. Kohdunkaula on hävinnyt ja kohdunsuu on 3 cm auki. Seuraavaksi vuorossa peräruiske, joka jälkeenpäin kuultuna tuntui hassulta. 13:45 Vaimo käy suihkussa, jossa limatulppa sanoo bye bye solahtaessaan viemäriin.

15:00 Istutaan vaimon kanssa edelleen SVO:n käytävällä. Osa suppareista on jo aika tiukkoja ja väli on tasaantunut noin viiteen minuuttiin. Vaimoa väsyttää. Vastaanotolla on aika paljon väkeä. Kevyttä ruuhkaa ilmassa.

15:15 Seuraava tutkimus. Kohdunsuu on auki 5 cm, joten siirtymistä saliin aletaan valmistella.

15:27 Asetutaan TAYSin synnytyssaliin numero 10. Esittäydytään kätilön kanssa. Ensivaikutelman perusteella ehkä vähän kyyninen täti. Vaimo kysyy kivunlievityksistä, että jos vaikka saisi vielä vähän nukuttua. "Ei tässä nyt mitään nukuta. Nyt synnytetään." vastaa kätilö. Kysyy kuitenkin kivunlievityksistä ja ehdottaa ilokaasua tai vaihtoehtoisesti spinaali-/epiduraalipuudutuksia. Vaimo kertoo pärjäävänsä vallan mainiosti ilman puudutuksia, mutta päätetään kokeilla ilokaasua. Ilokaasun aloittamisajankohdaksi merkitään 15:34. Vaimo ei oikein pääse kärryille ilokaasun käytöstä ja hyödyistä, mutta onneksi allekirjoittaneella on oikein hauskaa pienissä kaasupöhinöissä.

vasemmalla Telsun sydänäänet (jotka oli koko synnytyksen ajan hyvät), oikealla supistuslaskuri

16:15 Isillä on nälkä. Kätilön mukaan "vauva voi syntyä jo muutamassa tunnissa, mutta voi olla myös, ettei synny ennen hänen vuoronsa päättymistä (22:00). Todennäköisesti ei synny seuraavan tunnin aikana, mutta ei sitäkään voi luvata." Tämän erittäin selkeän selvityksen perusteella uskallan lähteä hakemaan pizzani kotoa. 16:30 olen kotipihassa ja totean, että kotiavaimenihan on omassa sairaalakassissani SVO:n lukitussa kaapissa. 16:40 saavun Kalevan Prismalle. Käyn ensin hakemassa vaimolle yllätyslahjaksi korun Timanttisilta, jonka jälkeen syön nopeasti viereisessä McDonald'sissa kaksi El Maco Junioria ja neljä nuggettia. 17:00 pääsen takaisin synnytyssaliin. Vaimo keinuttelee keinutuolissa ja nauraa avainongelmalleni. Ajattelen mielessäni, että odotetaanpa muutama tunti. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa...

18:30 Vaimosta tuntuu siltä, että ilokaasusta ei ole mitään apua. Kutsutaan kätilö huoneeseen ja tehdään päätös, että nyt voisi kokeilla sitä epiduraalia, vaikka vaimo sitä vähän jännittääkin. Kätilö tekee sisätutkimuksen huolellisesti. Vetäessään kumihanskaa pois kädestään kätilö toteaa "En kyllä uskonut, että oot ollut 5 cm auki tänne tullessas, kun oot niin tyyni ja rauhallinen, mutta kyllä sä oot sen verran auki. Tai siis nyt jo reilusti enemmänkin. Noin 8 senttiä. Tässä vaiheessa epiduraalista ei välttämättä ehdi olla hirveästi enää apua, joten miltäs susta kuulostais, jos kokeiltais kohdunkaulan paikallispuudutusta?" Ehdotus sopii meille, kätilökin on alkanut tuntua mukavammalta hetki hetkeltä. (Ehkä tieto siitä, että hänellä on yli 1000 synnytystä alla rauhoitti hieman meitä molempia...)

18:41 Lääkäri tulee puhkaisemaan kalvot ja antaa PCB-puudutuksen (18:42). Vaimon suusta lipsahtaa koko synnytyksen ainoa "vittu", kun puudutusneula osuu. Isin käy vaimoa sääliksi, mutta puudutus auttaa nopeasti, meidän molempien jännitys laukeaa pikkuisen ja tunnelma salissa rentoutuu. Käyriltä näkyy voimakkaita supistuksia, mutta vaimo ei ole moksiskaan. Reipas kulta. Kätilö käy silloin tällöin salissa ja muistuttaa aina, että pitää painaa kutsunappia, jos kivut palaavat tai vauva alkaa syntyä. Synnärillä on kuulemma vähän ruuhkaa.

20:10 Supistukset alkavat taas tehdä kipeää. Kätilö tarkastaa taas tilanteen ja toteaa, ettei PCB-puudutusta voida uusia, koska kohdunkaulaa ei enää oikeastaan ole. Vaimo on 9,5 cm auki. Kätilö ehdottaa emättimen seiniin pistettävää pudendaalipuudutusta, jonka vaimo päättää ottaa.

20:21 Lääkäri pistää pudendaalipuudutuksen. Vaimoon sattuu ja suusta taitaa päästä taas joku voimasana, mutta niin hiljaa, ettei sitä oikein kuule. Puudutus auttaa, mutta puudutuksen laittaminen tuntui kuulemma siltä, kuin neula olisi työnnetty reidestä ulos. Auts. Silittelen vaimon kättä ja hiuksia. Paitsi suppareiden aikana, silloin vain pidetään kädestä ja ollaan hiljaa.

20:45 Tehdään kokoarviot. Isi sanoo 51cm/3155g, äiti veikkaa 50cm/3090g.

20:50 "Alkaa vähitellen ketuttaa nää supistukset." vaimo toteaa. Ensimmäisestä supistuksesta on 20 tuntia ja risat.

21:15 Parin supistuksen aikana vaimosta tuntuu siltä, että pitäisi ehkä vähän ponnistaa.

21:30 Kätilö tarkistaa tilanteen ja antaa luvan ponnistaa. Kuullaan, että keskimäärin ponnistusvaihe ensisynnyttäjällä kestää 20 minuuttia, mutta voi mennä paljon pidempäänkin. Vaimo riisuu silmälasit.

21:50 Kätilö toteaa, että ei hän ikävä kyllä ehdi tätä vauvaa näkemään, mutta kehuu vaimoa kuitenkin ponnistamisesta.

22:00 Uusi kätilö. Muutospelko iskee (ainakin isiin). Tekee mieli huutaa meitä koko päivän hoitaneen kätilön perään "Älä jätä!". Vaimo ponnistaa joka supistuksella 2-3 kertaa.

22:00-23:30 Kokeillaan eri asentoja. Kyljellään, jakkaran kanssa, seisaaltaan, selällään. Uusi kätilökin osoittautuu ihan kivaksi. Vaimo tekee joka supistuksella hirveän määrän töitä, mutta väsymys alkaa näkyä. Allekirjoittanut painelee vaimon otsaa kylmällä pyyhkeellä supistuksien välissä. Ja kehuu koko ajan, kuten kätilökin. Vaimolle laitetaan oksitosiinitippa tehostamaan supistuksia.

23:30 Kätilö ehdottaa lopulta imukupin käyttöä apuna. Vauva käy joka ponnistuksella ihan kynnyksellä, mutta aina ponnistuksen loppuessa vetäytyy takaisin. Vaimo sanoo, että imukuppi käy.

23:35 Lääkäri saapuu ja kiinnittää imukupin. Avuksi tulee myös toinen kätilö.

23:35-23:40 VERTA JA HEVOSIA! Siis herran jestas, kuinka paljon voikaan tapahtua viidessä minuutissa. Vaimo ponnistaa, lääkäri kiskoo minkä jaksaa. Imukuppi irtoaa ja verta roiskuu kaikkialle (siis oikeasti kaikkialle, mm. isin paidalle ja vaimon tyynylle.). Imukuppi kiinnitetään uudestaan, välilihaa leikataan (onneksi tosi vähän ja tosi siististi), mahaa painellaan suorastaan väkivaltaisen näköisesti. Vaimo hikoilee ja sanoo "Au!".

"kaunis ja luonnollinen tapahtuma" on ohitse

23:40 Telsun pää syntyy, ja samaa kyytiä koko vauva. Napanuora on löysästi kaulan ympärillä, no problem. K-vitamiinia reiteen. Telsu kiljuu ja pääsee äitinsä rinnalle, jossa rauhoittuu. Isi leikkaa napanuoran. Kukaan ei itke. Aika jännää. Jälkeenpäin nauretaan, kuinka vaimo aina liikuttuu Sydänääniä-telkkarisarjan synnytyksiä katsoessaan, mutta oma synnytys hoituu kuivin silmin. Telsu painaa 3580g ja saa 9/10 apgar-pistettä. Meidän mielestä Telsu on täydellinen. Telsulla on paljon tummaa tukkaa.

Telsu muutaman minuutin "vanhana"

 23:47-24:00 Istukka syntyy. Telsu kakkaa äitinsä päälle. Telsu pestään ja puetaan. Pituus mitataan: 51 cm. Isi osui oikeaan! \o/

00:30 Ensimmäisestä supistuksesta on kulunut vuorokausi. Telsu alkaa imeä maitoa.

joskus 01:30 aikoihin Telsu lopettaa imemisen, vaimo käy suihkussa, jonka jälkeen saadaan kuulemma purtavaa. Siivooja tulee kysymään, voisimmeko syödä käytävällä, kun tarvisi siivota huone seuraava synnyttäjää varten. Tänä yönä on kuulemma vähän ruuhkaa. Meille sopii.

Kahden maissa syödään eväitä, kun meidän ohi kärrätään seuraava synnyttäjä saliin. Nainen voihkii minkä ehtii. Vaimo toteaa, että kyllä voihkiminen kuuluu enemmän siihen vaiheeseen, kun sitä vauvaa tehdään. :D

Lähdetään siirtymään synnytäneiden osastolle. Isi kuljettaa Telsun ja hoitaja vaimon. Mennään eri hisseillä. Isi meinaa jättää Telsun muovisängyn hissin oven väliin. Huh.

Kolmelta vaimo on saatu osastolle paikoilleen, isi on noutanut sairaalakassit SVO:n kaapista ja korun autosta. SVO:n käytävällä on pelokkaan näköisiä ensisynnyttäjä-isejä. Allekirjoittanut on tuntenut itsensä vanhaksi konkariksi näissä hommissa. Vaimo tykkää korustaan. Telsu nukkuu kiltisti. Isi pääsee lähtemään kotiin. Ajomatka on nopea, liikennettä ei ole. SVO:n 30 minuutin "jättöparkissa" on kolme autoa. Taitaa synnärillä olla tänä yönä vähän ruuhkaa.

AL kertoi tänään meidän synnytysyöstä. Oli vähän ruuhkaa.

Synnytyksen jälkeisiä huomioita:

- Osastolta lähteminen jännitti enemmän kuin synnyttämään lähteminen.
- Vaimo jätti raskauskilot TAYSiin, vaaka näyttää 1,1 kiloa vähemmän kuin ennen raskautta.
- Telsu on täydellinen.
- Eka yö kotona meni hyvin. Telsu heräsi kolmesti. Nyt remonttipora laulaa seinän takana ja Telsu nukkuu kuin enkeli.
- Huomenna neuvolatäti tulee käymään.

Huh huh.

PS. Anteeksi mahdollisista kirjoitusvirheistä, en ehdi nyt tekstiä oikolukemaan. :)
PPS. Edit: pari kuvaa lisätty.

13+0

Tälle päivälle vain lyhyt iloinen postaus.

Neljästoista raskausviikko pyörähti tänään käyntiin ja näin olemme virallisesti ohittaneet "riskirajan". Keskenmenon todennäköisyys on siis laskenut sille tasolle, että voidaan melko varmuudella todeta meidän kahden hengen talouden saavan elokuussa lisävahvistusta. :) Olo on varsin onnellinen. Siellä se meidän tilaus kasvaa ja kehittyy koko ajan kohti toimituspäivää.

Hyvään fiilikseen on myös syytä siinä, että parin päivän taivuttelun jälkeen vaimo antoi lopulta luvan huutaa huuto.netistä kotidoppleria. Sieltä sen voi saada varmaan jopa puoleen hintaan ovh:sta, mutta tärkeintä olisi kyllä nyt nopeasti saada laite käsiin ja kuulokkeet korville. (Miten niin malttamaton...)

Huomenna palkkapäivän kunniaksi parturiin ja hot wingseille Hookiin hyvällä kaveriporukalla.

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille! :)

Ultra bra!!

Nyt voi huokaista. Ultra on takana ja kaikki näyttää olevan kunnossa. :)

Oikein mukava täti otti meidät vastaan ja käytiin suoraan asiaan, eli vaimo selälleen ja katsetta monitoriin. Hoitaja sanoi, että kokeillaan ensin vatsan päältä vaikka usein tässä vaiheessa ei vielä mitään siitä näekään. Noh. Anturi ehti tuskin koskettaa masua, kun ruudulle ilmestyi selkeä kuva pienestä ihmeestä ja lujaa sykkivästä sydämestä. Ennen tutkimuksen aloittamista allekirjoittaneella oli pienen pienen hetken sellainen olo, että ei ihme, jos tuleva isäkin saattaa pökrätä. Mutta heti kun kaveri ilmestyi näkyviin, niin kaikki epävarmuus katosi ja tilalle syöksyi valtava onnellisuuden ja ylpeyden tunne. Erään suomalaisen yhtyeen hittikipaleessa sanotaan varsin kuvaavasti "Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit". Juuri siltä tuntui kyseisellä hetkellä. Ja asiaankuuluvasti pieni tippa silmäkulmassa.

Mitat tarkistettiin toki vielä alateitsekin, josta saatiin entistäkin terävämpi kuva.

Siellä sitä vaan kellutaan

Kovin oli liikkuvainen kaveri. Kädet ja jalat viuhtoivat jatkuvasti ja asento vaihtui koko ajan. Hoitajan toteamus "No nyt siellä vihdoinkin vähän rauhoituttiin..Jaa eipäs sittenkään." antaa aika kattavan kuvan koko tarkasteluajasta. Taitaa olla perinyt isänsä tanssimuuvit. ;-D Ja vaikka saatiinkin aika pitkään nauttia ikiliikkujan esityksestä, niin shown loppuminen oli pettymys. Monitoria olisi voinut tuijottaa vaikka koko päivän.

Ja tehtiinhän siellä niitä mittauksia ja tarkistuksiakin. Päästä peppuun oli pituutta kertynyt noin 5,7cm ja hyvin näkyneen reisiluun myötä kokonaiskooksi arvioitiin jo reilusti yli kuusi senttiä. Korvasta korvaan melkein 2cm ja niskaturvotusta vain vähän yli millin verran. Eli Down-riskiluvuiltaankin kaveri oli huippuluokkaa. Mahalaukku ja virtsarakkokin näkyivät jo selvästi, kuten myös selkäranka, napanuora ja pätkä aortan kaarta. Kaiken kaikkiaan tyypin ensimmäinen kuvaussessio oli oikein onnistunut. Suorastaan täydellinen. Ja sellainen olo on isilläkin. Täydellinen. Taidan olla rakastunut.

Vaihteeksi selällään

iPhone VIIKKO 12

Vauvasi osaa jo imeä peukaloaan.

Ei taida kaverilla olla paljon aikaa imeskellä, ainakaan päätellen tarmokkaasta heiluttelusta. :D

PS. Aika jännä juttu muuten, että vaikka ollaan vaimon kanssa oltu yhdessä jo lähes 11 vuotta, niin sillä hetkellä kun rakas siitä tutkimuspöydältä nousi, näin hänet ihan uudessa valossa. Entistäkin täydellisempänä.

Tänään on täydellinen päivä. :) 

Neuvola 1

Tänään käytiin siis ensimmäistä kertaa neuvolassa. Meidän "vakituinen" hoitaja on lomalla, joten tämä kerta mentiin vielä sijaisen kanssa. Käynti sujui aika lailla kuten oltiin ymmärrettykin. Ensiksi juteltiin vähän meidän taustoista ja perusterveydestä, moitittiin kevyesti tulevan isän alkoholinkäyttöä (8p audit-testissä) ja sovittiin, että säännöllinen ulkoiluharrastus olisi hyvä taas käynnistää, kun se on jäänyt talven tultua vähän harvemmalle. Samalla sovittiin myös tulevia päivämääriä, joista 2. helmikuuta merkittiin isoin kirjaimin kalenteriin. Silloin on ensimmäisen ultran aika. Wuhuu!

Jutteluiden jälkeen vaimo joutui suurennuslasin alle. Pituus, paino, verikoe, virtsakoe, verenpaine. Vaimo suoriutui testeistä hyvin, ainoastaan virtsassa "on hieman leukosyyttejä ja proteiinia" (tätä hoitaja ei viitsinyt avata yhtään sen enempää, olisi ollut ihan kiva tietää, pitääkö siellä olla niitä vai ei, ilmeisestikin ei...), mistä syystä huomenna viedään vielä uusi näyte laboratorioon. Hemoglobiini vaimolla on todella korkea, mistä tosin ei kuulemma ole alkuraskaudessa haittaa, vaan ennemminkin hyötyä, koska sen on tapana laskea raskauden loppua kohti. Koville verikoe kuitenkin otti, ainakin päätelleen siitä, kuinka paljon sohvalta jostakin peiton alta tällä hetkellä kuuluu valitusta "pipistä sormenpäästä"...

Vauva tulossa?

isälle VS äidille

Lukemista saatiin mukaan aika kasa, kuten kuvasta näkyy. Hoitajatäti kehotti lukemaan odotuskirjallisuutta sopivan kriittisesti mainiten esimerkkinä jonkin oppaan, jonka "isälle" -osiossa oli raskausviikon 20 kohdalla todettu "Jos et nyt tunne olevasi valmis isäksi, et todennäköisesti tule koskaan näin tuntemaankaan." Nice...

Tuosta pinosta siis sen verran tarkemmin, että ilmeisestikin se sisältää 3-4 odotusajan opaskirjaa, pari odotusajan ruokavalio-opasta/-ohjetta sekä tietoa sikiöseulonnoista, joihin me aiomme siis osallistua.


Ja vielä se on muuten pakko ennen noihin oppaisiin syventymistä sanoa, että kyllä taas meitä tulevia isäukkoja syrjitään. Tietystikin raskaus koskettaa naista enemmän kuin miestä, mutta jotakin rajaa nyt tähän jaettavan informaation epätasa-arvoon olisi saatava (ks. kuva)!

iPhone: VIIKKO 8, PÄIVÄ 4

Tunteet ovat pinnalla ja herkkyytesi lisääntyy.

Ei ainakaan toistaiseksi pidä paikkaansa. Onneksi. 

Nälkä kasvaa syömällä. Not.

Ja niin valkeni yhdeksäs raskausviikko. Tulevan äidin tunnelmat vaihtelevat väsymyksen, nälän ja ällötyksen välillä.

Ensinnäkin vaimolla on huomattavasti entistä useammin nälkä. Ruokaa täytyy saada melko tarkalleen kahden tunnin välein. Yleensä nälkä on "hirvee" tai vähintäänkin tasoa "kauhee", miksi aina onkin yhtä suuri yllätys, kun tämä sudennälkä katoaa useimmiten yhdellä porkkanalla tai viiden sentin kurkun palasella. Tätä mässäilyä seuraa noin puolen tunnin kestoinen vaihe, jolloin odottavalla äidillä on etova olo. Melko erikoista.

Erikoista on myös se, että nykyään kun vaimolla alkaa tehdä mieli jotakin tiettyä syötävää, ei tästä tunteesta päästä yli ennen kuin kyseinen tarve on täytetty. Esimerkiksi joskus tämän viikon alkupuolella vaimo sanoi, että hänen tekisi mieli oikein kermaista lohisoppaa. Eilen halu kärjistyi siihen, että meidän oli käytännössä pakko lähteä ravintolaan syömään, koska lohisoppaa nyt vain oli saatava. Heti. Ja lienee ihan turha edes sanoa, että lohisoppaa ei todellakaan jaksettu syödä kokonaan. (Itse söin loistavalla ruokahalulla kunnon sisäfilepihvin vuohenjuustolla. Raakana. Oli muuten taivaallisen hyvää. Suosittelen Plevnan "Panimomestarin pihviä" jokaiselle, joka haluaa saada Tampereella hyvää pihviä.)

Nyttemmin näitä mielihaluja ei jäädä enää odottelemaan. Tänään vaimon teki herätessään mieli appelsiinia, mandariinia ja greippiä, joten kun minä jäin tekemään gradua, poikkesi parempi puolisko kaupassa ja söi kotiin tultuaan yhdeltä istumalta kaksi greippiä. Ja nyt, nelisen tuntia heräämisen jälkeen, tuo näyttää nukkuvan sohvalla päiväunia, jotka näyttävät maistuvan entistäkin paremmin. Nykyään ei ole mitenkään tavatonta, että vaimo saattaa herätä yhdeksältä ja olla päiväunilla jo vähän kymmenen jälkeen.

bon bébé -veluuriasu

Pieniä vaatteita lipastossa
 
Rakas vaimoseni on vaatekaupassa töissä, minkä lisäksi myös kirpparit ovat varsin suosittu harrastus, joten ei liene yllätys, että meille on alkanut pikkuhiljaa kertyä lipaston laatikoihin vauvanvaatteita. Kun nyt muitakaan kuva-aiheita ei tullut mieleen, niin päätin räpsäistä pari kuvaa näistä.

Ekassa kuvassa on kirppikseltä parilla eurolla löytynyt bon bébén veluuriasu, jonka yläosassa on keinuhevosen kuva. Koko on vähän oudosti "medium", mutta näyttäisi vastaavan suunnilleen kokoa 68-74. (Kuva on vähän huonolaatuinen, siitä pahoittelut.)

farkut ja parit pipot

Toisena esittelyssä on pari pipoa ja pehmoiset farkut kokoa 64. Toi toinen pipo on muuten vaaleansininen eikä valkoinen, mutta iPhone on taas tehnyt tepposet. Ehkä hieman tuli kuitattua vaimolle, että milloinkahan tuon isomman pipon on tarkoitus tulla käyttöön (se mahtuu melkein allekirjoittaneellekin), mutta kuulemma se menee jo ekana kesänä (2013) vallan mainiosti. Jäämme odottamaan, onko tosiaan näin...

Ylihuomenna onkin sitten kauan odotettu ensimmäinen neuvolakäynti. Kovasti olisi toiveissa kuulla pienokaisen sydänäänet (neuvolakäynti ajoittuu siis rv 8+4), mutta ollaan kyllä valmistauduttu siihenkin, ettei niitä vielä kuulu, tai edes yritetä kuunnella. Tänään mennään juhlimaan kummipojan (eli meidän alkion serkun) 4v-synttäreitä. Toivottavasti makea maistuu edes vähän jo vaimollekin, tai jos ei, niin minulle ainakin maistuu, kuten meidän molempien painonkehityksestä alkuraskauden aikana voi päätellä. Vaimo noin -2kg, minä noin +3kg...Auts.

iPhone: VIIKKO 8, PÄIVÄ 2
Vauvan sydän näkyisi nyt ultraäänitutkimuksessa.

Hmm. Mitähän ne yksityiset ultrat maksaisi...Noh, ehkä meillä on sillekin parille sadalle eurolle parempaakin käyttöä. Vaikka kyllähän ajatus hieman houkuttaisi. :)

PS. Vaimo heräsi ja siirtyi keittiöön syömään nakkirisottoa. Vastahan se tunti sitten veti kaksi greippiä!

Heartbeat

Tänään pitäisi sitten pienen sydämen lyödä ensimmäiset lyöntinsä. On melko uskomaton ajatus, että vain kolme ja puoli viikkoa sitten vauvasta ei ollut olemassa vielä muuta kuin erillään olevat siittiö ja munasolu ja jo nyt sillä on oma, verta pumppaava sydän ja kymmeniä tuhansia soluja, joista jokaisella on oma monimutkainen tehtävänsä. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Viikonloppu oli ja meni. Allekirjoittanut poikkesi pk-seudulla avaamassa sarjakauden ja vaimo kestitsi kavereitaan meillä kotona. Eilen oli neljäs adventtisunnuntai ja vielä viimeiseksi varmistukseksi ennen neuvolaan soittamista tehtiin vielä viimeinen hyllyssä lojunut raskaustesti. Clearbluen digitaalin tulos oli odotettu, eli vaimon sanoin "pulla on uunissa" ja hedelmöityksestä on kulunut yli kolme viikkoa. Raskausviikkoja on siis tämän oudon laskutavan mukaisesti yli viisi. Testin jälkeen suunnattiin lähikirkkoon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Itse olisin mieluummin viettänyt illan kotona sohvalla maaten, mutta parempi puolisko sai houkuteltua mukaan käyttämällä perusteluna muun muassa sitä, että vauvan on hyvä päästä nauttimaan hengellistä sielunravintoa. Mutta eihän se rääpäle vielä edes kuule mitään! Ihan rentouttavaa kirkossa käynti kuitenkin oli. Paikalla oli paljon pieniä lapsia, joita katsellessa tuli useampaan otteeseen väistämättä mieleen ajatus siitä, että ensi jouluna meitäkin on kolme. Väkisinkin hymyilytti, vaikka meidän takana "istunut" parivuotias taisikin hajusta päätellen laskea housuunsa melko tukevan lastin sitä itseään...

Tänään oli sitten aika soittaa neuvolaan. Pyhien vuoksi ensimmäinen käynti siirtyy ensi vuoden puolelle, maanantaiksi 9. tammikuuta eli niihin aikoihin, kuin vauvan pitäisi alkaa jo liikkua. Etukäteen posti kuulemma tuo kotiin joitakin kyselylomakkeita, jotka pitänee sitten täytellä ennen ensivisiittiä. Tätä(kään) en oikein malttaisi odottaa. Jos minä nimittäin jostain pidän, niin kyselylomakkeista. Melko outo mielihalu, mutta olen aina tykännyt pistää rastia ruutuun ja vastailla erilaisiin gallupeihin. God knows why. Tuolla raskaalla osapuolella sen sijaan outoja mielihaluja ei ole vielä esiintynyt, että niitä sitten odotellessa.

Seuraavaa postausta kirjoittelen varmaankin sitten, kun saadaan nuo kyselylomakkeet kotiin, mutta tähän loppuun vielä otsikon mukainen video: Enrique Iglesias feat. Nicole Scherzinger - Heartbeat.

PS. Ajattelin alkaa tästä eteenpäin lisätä postauksien päätteeksi iPhonen Odotukseni -sovelluksen "päivän vinkin" ja kommentoida sitä jotenkin. Joten tästä lähtee:

iPhone: VIIKKO 5, PÄIVÄ 4
Herkimmät raskaustestit havaitsevat raskauden jo 6-8 päivää hedelmöittymisestä.

Melko jäätävä "vinkki". Jos ihminen on ladannut kyseisen ohjelman ja mennään jo  kuudetta raskausviikkoa, niin tästä tiedosta ei taida enää olla hirveästi apua. :D Edellisinä päivinä vinkit ovat koskeneet lähinnä ruokavaliota ja erilaisten ravintoaineiden tärkeyttä ja näin olleet ainakin jossain määrin hyödyllisiä.

Taustoja

No niin. Mistähän sitä aloittaisi.

Tästä on tarkoitus tulla projektiblogi, jossa käsittelen raskautta ja kaikkea siihen liittyvää tulevan isän näkökulmasta. En vielä lupaa jatkaa blogia vauvan syntymän jälkeen, koska oletettavasti silloin elämä saattaa olla melko kiireistä ilman blogiakin, mutta en myöskään sulje pois mahdollista jatkoa. Kuitenkin oletuksena tässä vaiheessa on, että blogin deadline on elokuussa 2012, jolloin esikoisemme olisi tarkoitus syntyä. Mutta mistä lähtökohdista blogi lähtee kehittymään? Siitä hieman seuraavaksi.

Tähän pisteeseen (raskaaksi) pääseminen ei ollut niin helppoa, kuin meidän ikäisillämme yleensä (olemme molemmat syntyneet vuonna 1983), vaikka loppujen lopuksi asia kävikin suhteellisen nopeasti.

Menimme naimisiin yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen kesäkuussa 2010. Helmikuussa 2011 totesimme, että aika voisi olla kypsä myös perheenlisäykselle. Asiassa oli kuitenkin yksi "mutta", nimittäin allekirjoittaneen sairaus. Tai oikeastaan kyseisen sairauden lääkitys. Päätöksen aikaan söin tai piikitin viittä eri lääkettä kroppaani, eli olin kuin kävelevä apteekki.

Piikitettävän metotreksaatin lopettaminen oli ensimmäinen ehto suunniteltaessa raskautta, kuten lopettamisen jälkeinen pakollinen kolmen kuukauden varoaikakin. Näin ollen pääsimme varsinaisiin vauvantekohommiin joskus toukokuussa. Muutaman tuloksettoman yrityskierron jälkeen päätin lopettaa myös toisen lääkkeeni, sillä internetin ihmeellisen maailman mukaan tästäkin oli ollut monille apua. Alkuun kivut olivat suoraan sanottuna kamalia, mutta pikkuhiljaa oireet helpottivat. Syksyllä aloin syömään pientä annosta kortisonia pitämään pahimmat oireet loitolla. Lääkkeiden lopettamisesta huolimatta yrityskierto toisensa jälkeen tuli ja meni. Välillä meni hermotkin, kun ympärillä tuntui ihmisiä tulevan raskaaksi koko ajan. Mutta meillä tärppiä ei kuulunut eikä näkynyt.

Ei ennen tätä päivää.