Kuulumisia, kiitoksia ja kuvia

*huoh*

Vaikka olen jo viikkoja tiedostanut, että tämä blogi on tullut päätökseensä, ei sen lopettaminen ole tullut yhtään helpommaksi. Kuitenkin nyt (lykättyäni tätä jo viikkoja) on tullut sen aika, että päätös on aika muuttaa todellisuudeksi.

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa totesin, vietän mieluummin jokaisen liikenevän vapaahetken Emman kanssa kuin koneella. Blogi ei ole ainoa Emmalle häviävä asia, vaan myös mailit, keskustelupalstat ja ennen lähes jokapäiväiset nettisivustot ovat jääneet varsin vähälle huomiolle elokuun 18. päivän jälkeen...Lisäksi aloitan 5.11. uudessa työpaikassa (JES! Ei enää yövuoroja! \o/), jossa työtuntini kolminkertaistuvat nykyisestä. joten vapaa-aika vähenee muutenkin radikaalisti. Niin ja harrastuksetkin ovat edelleen kuvioissa. Ja se tutkintokin pitäisi saada ulos jouluna...Emmakin täyttää tänään sopivasti tasan kaksi kuukautta ja jotenkin senkin puolesta tuntuu siltä, että nyt on hyvä aika päättää tämä antoisa projekti.

Tämä kirjoitus tulee siis jäämään tämän blogin viimeiseksi, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä siis vielä kerran kuulumisia meidän arjen keskeltä, mukavaa huomata että joku on niitä kommenttien perusteella kaivannutkin. :)

Kuten kaikki vauvat, Emma on kehittynyt aivan kamalasti kuluneiden viikkojen aikana. Pieni pää nousi päinmakuulla ilmaan jo vähän yli kuukauden vanhana, mistä isi on hirveän ylpeä. Emmalle on myös kehittynyt melko selkeä vuorokausirytmi, joka sisältää kahdet pidemmät päiväunet, nukkumaanmenon noin klo 21-22, ensimmäisen (ja periaatteessa ainoan) yöheräämisen joskus kolmen-neljän maissa ja aamuheräämisen joskus kello 7-8. Aamuisin Emma on aina iloinen ja aurinkoinen, mutta illan edetessä esiintyy silloin tällöin pientä känkkäränkkäilyä. Siitä tosin selvitään aina "maitonaisen" eli äidin avulla. "Maitua, maitua!" huutaa pieni suu. Ja se on aika ihanaa. :)

Yksi syy, mikä on lykännyt tämän postauksen kirjoittamista, on meidän evakko. Ollaan tosiaan asusteltu anoppilassa nyt kolmisen viikkoa, koska meidän asunnossa on meneillään putkiremontti. Kotiin pitäisi päästä marraskuun lopussa. Arki anoppilassa sujuu paremmin kuin pelkäsin, mutta täällä jumalan selän takana (lue: Pirkkalassa) ei oikein netti viitsi aina toimia. Eikä puhelin...Varmaan jotain katvealuetta.

Ristiäisetkin järjestettiin ja ne menivät yllättävänkin hyvin. Emma oli kiltisti koko toimituksen ajan ja kiersi sylistä syliin ilman sen suurempia itkeskelyjä. Neiti näyttää olevan oikein hyvä edustamaan, mikä tietysti sopiikin tulevalle juristi-aivokirurgille. Niin, isin suuret suunnitelmat... :D Moni kyseli Emman toisen nimen perään. Hän saikin niitä kaksin kappalein, toinen nimi tulee hänen molemmilta äidin suvun (edesmenneiltä) isomummeiltaan ja kolmas italialaiselta jalkapalloilijalta. Arvatkaa kumman isi valitsi. ;)

Tänään meillä oli ryhmäneuvola. Sinne piti tulla meidän lisäksi 7 vauvaa vanhempineen, mutta koulujen syysloma kuulemma aiheutti oikean peruutustulvan ja niin me tapasimme vain kaksi muuta vauvaa äiteineen. Mutta oli siellä silti kivaa. Ei tosin viitsitty vaimon kanssa kertoa totuutta siitä, miten vauva-arki on vastannut odotusajan kuvitelmia, kun nämä kaksi muuta äitiä oli juuri avautunut siitä, kuinka raskasta heillä on ollut. (Molemmilta löytyi kotoa vauvan lisäksi parivuotiaat uhmaikäiset esikoiset.) Olisi se ollut vähän kiusallista todeta totuudenmukaisesti, että "kyllä tämä on niin paljon helpompaa, kuin mitä luultiin" päin näitä kaksia väsyneitä kasvoja. Saatiin onneksi ohitettua kysymys ihan vain vaikenemalla ja nyökyttelemällä ymmärtäväisesti.

Neuvolassa on toki muutenkin käyty. Emman paino ei meinannut aluksi lähteä nousemaan, mutta nyt mennään jo hyvillä käyrillä. Emma kasvaa pituuskäyrällä hieman keskiarvoja ylempänä. Paino on pituuteen verrattuna lievästi miinuksella, mutta pari viimeistä lukemaa (-3% ja -4%) ovat jo huomattavasti parempia kuin kolme edellistä (-13%, -14% ja -20%). Hoikka tyttö tulee ainakin toistaiseksi äitiinsä. Tämänpäiväiset mitat olivat 59,1cm ja 5 235g.

Sellaista meille kuuluu nykyään. Melko tavallista vauva-arkea, luulisin. Välillä (oikeastaan tosi harvoin) raskasta, mutta päivääkään en ikinä vaihtaisi pois. Kuten eräässä vauvakirjassa nasevasti todettiin: "Äiti antaa lapselle elämän, mutta isä opettaa mitä sillä tehdään.". Nyt on isin vuoro. :)

Teetämme tästä blogista Emmalle pienen kirjasen, jotta hän ja me muistaisimme myöhemminkin, millaista meillä oli odottaessamme pientä ihmettä, joka muutti lopullisesti elämämme.

Lopuksi vielä muutamia kuvia. Annetaan niillä kasvot sekä Telsulle että allekirjoittaneelle. Niiden välityksellä tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja ennen kaikkea tekstejäni kommentoineille. En olisi koskaan uskonut, kuinka tärkeä tästä blogista minulle tulisi.

Kiitos.

- Carl-isi ja Emma Aino Andrea (kaverien kesken Telsu)

eka yhteiskuva

pikku enkelin ensimmmäinen yö kotona

orava!

valmiina maailmaan

suojassa kaikelta

Parisuhdevalmennusta, yleisiä fiiliksiä ja futista

Olen joskus tehnyt ultimatekisareissulle noin tunnin kestävän "kisa-cd:n", jonka otsikoksi muodostui nyt jo unohdetuista syistä "Tunti scheissea". Otsikko olisi sopinut myös eilisen parisuhdevalmennuksen ensimmäisen dian otsikoksi. Vaimo kiteyttikin valmennuksen jälkeen molempien fiilikset varsin osuvasti toteamalla "Taas meni tunti elämästä täysin hukkaan.".

Mutta ollaanpa rehellisiä, kuka odottaa saavansa seurakunnan parisuhdevalmennuksesta jotain hyötyä? Eli eivätpä odotuksetkaan kovin korkealla olleet. (Mutta olisivat nyt silti voineet edes sen tietokoneen ja videotykin virittää kuntoon ennen valmennuksen alkua. Tädeillä meni hommaan noin vartti. Mikä on siis aika pirun pitkä aika istua vaivaantuneena tuntemattomien pariskuntien kanssa neuvolassa.) Noin puolet valmennuksesta oli vieläpä aika pitkälti oman alani eli viestinnän juttuja, joista me molemmat ollaan aika hyvin perillä.

Oli valmennuksessa toki hauskojakin puolia, kuten parisuhdetesti, jossa kyseltiin kaikkea elämäntavoista rahankäyttöön etc. etc. Kuten me ollaan aina tiedetty, vastakohdat täydentää toisiaan. Allekirjoittaneen mukaan 1/10 väittämistä sopi molempiin tai ei kumpaankaan, vaimo oli sentään löytänyt kolme kohtaa. :D

Mutta se valmennuksesta. Puhutaanpa pitkästä aikaa vähän asiaakin.

Olen huomannut itsessäni huolestuttavia piirteitä. Minä olen vaimolle kateellinen siitä, että hän saa tuntea vauvan niin hyvin ja koko ajan lähellään. Ja minä kun ajattelin, etten ikinä tuntisi itseäni ulkopuoliseksi tässä touhussa. Mutta juuri siltä minusta on ajoittain tuntunut viime aikoina. Tiedän, että tällaiset tunteet ovat ihan turhia, mutta minkäs teet...Eikä asiaa ainakaan helpota se, että vauva tuntuu aina rauhoittuvan allekirjoittaneen läheisyydestä. Lähes joka ilta vaimo huutaa makuuhuoneesta minut katsomaan Teelusikan iltajumppaa, ja lähes yhtä usein Telsu lopettaa riehumisensa heti kun isi saapuu masun vierelle tuijoittelemaan. Se on mälsää. Mutta toisaalta tietysti myös mukavaa, että vauva rauhoittuu läsnäolosta. Siitä olen nyt koittanut repiä edes jotain positiivista. Ja ei se vauva nyt niin levollinen kuitenkaan ole, kyllä isikin saa kenkää (ja päätä sun muuta) säännöllisesti. Ja nytkin pikkuisen hikka tuntuu selvästi. Mutta silti...Pöh, sanon minä.

Vaimolla on muuten edelleen aika kova himo syödä purkkaa. Vai mitä sanotte:

ei kai nää menneet yhdessä yössä???

 Oli pakko tänä aamuna ottaa kuva vaimon yöpöydältä. Ja muutenkin tuntuu siltä, että vähän väliä vaimo sylkäisee purkan roskikseen. Koska se edes taas laittoi sen suuhunsa?!? Outoa, sanon minä.

Mutta eipä tässä taas tänään muuta. Kohta pitää lähteä iltavuoroon. Niin ja hei!! Se on futiksen EM-kisat! Hienoa, että edes nämä kisat näkyy ilmaiskanavilta eikä joltain faking kanal plussalta. Se on sinistä päälle ja Forza Azzurri!

hankintaan!

iPhone: VIIKKO 30, PÄIVÄ 1

Oletko jo pakannut sairaalakassin?

Viikko 30!?! Mamma mia! Mutta niin, ei todellakaan ole sairaalakassia pakattu. :D (Kuulemma kotiintulovaatteita on sen sijaan jo mietitty...

Neuvola IV

Tänään oli neljännen neuvolakäynnin aika. Hommat alkaa luistaa jo aika rutiinilla: vaimo käy pissalla ja vaa'alla ennen hoitajan tapaamista ja hoitajalla käydään lähes samat hommat aina läpi: verenpaine, hemoglobiini, sydänäänet ja isin gradun tilanne. Pistetään nyt listaan päivän luvut:

RV: 19+4
Paino: 59,2 kg (+1,2kg viime neuvolasta, kuulemma oikein sopiva nousuvauhti)
Hb: 137 (1: 150, 3: 117)
Verenpaine: 120/66 (122/68, 119/81, 118/70)

Uutena asiana mittauksiin tuli mukaan fundus-mitta, eli kohdunpohjan etäisyys häpyluusta. Tasan neuvolakortin keskikäyrällä mennään: 16 cm.

Todettiin myös, että tuberkuloosi-rokote jää meidän lapselta saamatta. Ei olla riskiryhmää eikä oteta sitä riskiä, että rokotteesta tulisi jotakin sivuvaikutuksia. Ja säästyypä vauva sitten kaikkia meidän ikäpolven ihmisiä koristavalta Calmette-arveltakin. :)

Kävin tänään hakemassa vaimon siskolta muovikassillisen meidän nykyään nelivuotiaan kummipojan vanhoja vaatteita. Aika kasa, kuten voitte kuvasta huomata. Vaimo totesikin jo, että eiköhän vaatehankinnat ala pikkuhiljaa olla kasassa. Ainakin kokoa 62 ei tarvita yhtään enempää...Kummipoika on muuten tulevasta serkusta hyvin innoissaan. (Kuten myös toisesta, kesäkuussa syntyvästä serkustaan. Ja elokuussa saapuvasta pikkuserkustaan...) Poika oli tomerasti todennut, että hän haluaa antaa kaikki liian pienet vaatteensa vauvalle. Myös kuvassa näkyvä kuvakirja on lahja kummipojalta meidän vauvalle. Melko söpöä.

serkulta toiselle

Huomasin muuten toissapäivänä, että isyys on todellakin ottamassa minusta vallan. Tärkein aamurutiinini on jo vuosia ollut Aamulehden lukeminen syödessäni aamupalaa, mutta toissapäivänä kaikki muuttui. Vaimo nousi vähän itseni jälkeen ja huomasi, että en ole hakenut aamulehteä eteisestä. Vaimon kysyessä asiasta havahduin itsekin asiaan. Luin nimittäin parhaillaan pöydän ääressä Vauva-lehteä. Ja vieläpä melkein viisi vuotta vanhaa numeroa. Taidan olla menetetty tapaus.

iPhone: VIIKKO 19, PÄIVÄ 4

Jos odotat yksin, tiedustele doulaa mukaan synnytykseen.

Onneksi vaimolla on jo maailman paras doula. :)

Tunnustus

Huomasin saaneeni tunnustuksen parissa blogissa, joten suuret kiitokset H ja angel86. :)

EDIT: Ja vielä erityiskiitokset Meerille, joka oli myös tämän tunnustuksen allekirjoittaneelle suonut. :)

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin
2. Kirjoita seitsemän random-faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä sama award 15 muulle bloggaajalle/blogille

Koska sain tämän tunnustuksen nimenomaan blogistani, kerron nyt seitsemän faktaa blogin aiheeseen liittyen, eli tässä muutama tunnustus omista tunteistani liittyen odotukseen ja isäksi tulemiseen:

1. Olen aina halunnut suurperheen, mutta koska tämä ensimmäinen saatiin alulle vasta nyt, joutunen tyytymään kolmeen lapseen. En ole kovin helposti valmis tinkimään tästä. :)
2. Kaksi viivaa tikussa oli tähän astisen elämäni paras uutinen.
3. En pelkää isäksi tulemista käytännössä lainkaan. Uskon olevani valmis isyyteen ja uskon, että minusta tulee hyvä isä lapsellemme.
4. Olen hieman yli-innokas, kaiken mahdollisen tiedon imevä (ja sitä turhankin innokkaasti eteenpäin jakava) isi...
5.  Minulle kävisi vallan mainiosti tilanne, jossa voisin jäädä koti-isäksi. Tällaista tilannetta ei tosin ole näköpiirissä.
6. Vaikka minulle onkin tärkeintä, että vauva on terve, olen sen verran kilpailunhaluinen luonne, että toivon vauvan myös etenevän erilaisten kehityskäyrien kärkipäässä. Tai mieluusti kärjen etupuolella...
7. Minulla on todella vahva tyttö-fiilis, enkä jaksaisi millään odottaa ensi viikon rakenneultraa.

Koska luen aika harvoja blogeja aktiivisesti, lahjoitan tämän tunnustuksen eteenpäin vain kolmelle loistavalle raskausbloggaajalle, joten olkaapa hyvät, Daeph, Tirri ja Paloma. :)

2012

Tänä vuonna minusta tulee isä!

Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille.

Ylempi kuva osoitteesta weheartit.com.

Isä intoilee, äiti hermoilee

Positiivisesta testistä on kulunut kaksi päivää ja ensimmäisiä oireita on jo näkyvissä. Sekä äidissä että allekirjoittaneessa.

Vaimolla on jo esiintynyt muutamia yleisiä alkuraskauden oireita, kuten rintojen aristusta, vatsan kipristelyä ja (mikä oudointa) makea ei ole maistunut. Suklaakalenterissakin on viimeksi avattu luukku numero 9...Ei kovin tyypillistä meidän taloudessa.

Heti lauantai-iltana koettiin myös ensimmäinen ilta-ahdistus pienine itkuineen ja varmasti yleisine pelkoineen. Miten me pärjätään? Muuttuukohan elämä täysin? Meneeköhän kaikki hyvin? Koitin siinä sitten parhaani mukaan lohduttaa että eiköhän me pärjätä, kun aika monet on pärjänneet ennen meitäkin, vaikka olosuhteet on monilla olleet paljon huonomminkin kuin meillä. Vähän myös pelättiin, että meneekö toinen yö peräkkäin huonosti, mutta tämä pelko osoittautui turhaksi. 10 tunnin yöunet virkistivät molempien mieltä.

Itsehän olen juuri sellainen, kuin olen aina kuvitellutkin olevani tässä tilanteessa: armoton hössöttäjä. Kaikki tieto pitää kaivaa esiin NYT ja koko ajan pitää olla ajan tasalla. Tiedän että raskausviikkoja on nyt 4+4, alkion sydämen pitäisi alkaa sykkiä noin viikon kuluttua, että keskenmenoriski pienenee tammi-helmikuun vaihteessa ja että mahdollinen tuulimunaraskaus on havaittavissa viimeistään viikolla 7. Ja kyllä, tiedän myös mikä se tuulimunaraskaus on.

Vaimo lainasi lähikirjastosta myös Vauva-lehtiä, kuulemma viimeistä kertaa. Syynä tähän päätökseen lienee se, että minulla on paha tapa lukea ääneen hänelle kaikkea, mitä pidän kiinnostavana. Ja juuri nyt lähes kaikki kyseisissä lehdissä on kiinnostavaa. iPhoneenkin tuli ladattua Vauva-lehden Odotukseni-sovellus, joten nyt voin sitten ihan päivittäin seurailla vauvan kehitystä puhelimesta...

Noh, vaikka kaikki edellä mainittu saattaa kuulostaa todelliselta yli-innokkuudelta, niin en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään poikkeavana. Alkuinnostus, vaikka saattaa näin varhaisessa vaiheessa ollakin turhaa, on aivan luonnollista ja laimennee melko nopeasti. Tai ainakin vaimo haluaa uskoa niin.