keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Well hello abs..

Näköjään tässä kävi niin, että tämä kirjoitus tulee samalle päivälle kuin edellinen, vaikka yöunet onkin välissä nukuttu. :)

Tämänkertaisen postauksen otsikko juontuu siis vaimon masusta. Toisin kuin voisi kuvitella, ei maha ole kasvanut lainkaan, vaan päinvastoin vaimon vyötäröltä tuntuvat lähteneen ne vähätkin rasvat, mitä siitä vielä kuukausi sitten löytyi. Vaikka eipä se ole ihme tällä ruokavaliomuutoksella. Hiilihydraattien saanti on pudonnut todennäköisesti ainakin puoleen, kun kaikki makea on jäänyt pois ja vaalean leivän käyttökin on vähentynyt merkittävästi. Aamupalaksi menee tällä hetkellä yleensä lasi vettä, muutama viinirypäle (joita allekirjoittaneen piti tapaninpäivänä oikein tosissaan metsästää useammasta kaupasta) ja hyvällä säkällä yksi hapankorppu. Iltapäivisin ruoka jo maistuu jotenkin, mutta varsin pienestä tuntuu maha nykyään täyttyvän. Itse tietysti koitan saada tulevan äidin syömään vähän väliä jotain, kun en soisi muutenkin hoikan varren kuihtuvan enää hirveästi lisää. Mutta minkäs teet, kun ei maistu. Ja kun äiti itse on tietysti varsin tyytyväinen vatsan kiinteydyttyä...

Maha mallia 7+2
Aamupäiväpahoinvointi on vähentynyt selvästi sen jälkeen, kun alettiin ottaa sängyn viereen vettä ja rypäleitä syötäväksi ennen nousemista. Toisaalta vaimolla ei ole nyt viikkoon ollut myöskään aamuvuoroja töissä, joten huomenna nähtäneen, miten se taas vaikuttaa olotilaan.

Jos jostain vaimo lienee tyytyväinen, niin se on allekirjoittaneen palvelualttius. Väistämättä tulee nykyään helpommin itse noustua sohvalta hakemaan keittiöstä juotavaa itselle tai toiselle ja kotitöihinkin on tullut osallistuttua entistä ahkerammin. Vaikka tiedän, että vaimo joutuu töissään tekemään suhteellisen raskaitakin hommia, niin sitä suuremmalla syyllä ajattelen, ettei hänen sitten enää kotona tarvitse rasittaa itseään enempää. Ja jotenkin nyt on päässyt käymään niin, että melkein aina tulee haettua vaimo autolla töistä, vaikka bussillakin pääsisi ilmeisesti edelleenkin kotiin melkein yhtä nopeasti.

iPhone: VIIKKO 6, PÄIVÄ 6
Saatat olla huonovointinen.

Kuten vaimo itse sanoi: "Eikä! Ihanks tosi?".

Paljastuksia

No niin. Joulunpyhät on ohi ja luvattu bloggailutauko on päättynyt. Samalla 7. raskausviikko lähestyy päätöstään.

Aattona mietittiin kovasti, että joko sitä pitäisi kertoa lähipiirille odotuksesta, kun kuitenkin jotain saattaa paljastua vaimon kieltäytyessä lohesta (listeriavaara) ja kaikesta makeasta (kun sehän ei meillä vieläkään maistu). Päätettiin sitten näihin järkisyihin - ja tulevan isin hirveään "pakko kertoa jollekin" -tunteeseen - vedoten kertoa allekirjoittaneen äidille sekä vaimon perheelle, mutta jättää mun sisarukset vielä toistaiseksi pimentoon. Eli summa summarum: myös mun pikkuveli ja sisko perheineen saivat - edellä mainituista syistä jälkimmäisestä - tietää asiasta aattoiltana noin klo 18...

Reaktiot vaihtelivat melkoisesti. Äiti ja pikkuveli itkivät, anoppi ja appiukko ottivat tapansa mukaan erittäin rauhallisesti (kuten heidän tyttärensäkin yleensä kaikki asiat ottaa) ja meidän molempien isosiskot olivat vain tyytyväisiä, kun lapsensa saavat serkun ja me päästään kokemaan lapsiperheen arkea.

Huomenna vähän lisää ja silloin enemmän omista ja tulevan mamman fiiliksistä. Tämä kirjoitus keskittyköön vain otsikkonsa mukaiseen aiheeseen. :)

(Paitsi sen verran vielä, että olen alkanut lukea aivan loistavaa blogia, jota kirjoittaa itseäni vuotta nuorempi tuleva isä jonka "murulla" on meneillään rv 10+0. Suosittelen kaikille muillekin: 9 kuukautta miehen silmin)

torstai 22. joulukuuta 2011

Aamupahoinvointia, Tabascoa ja esitietolomakkeita

Suosio nousussa
Tänään alkaa seitsemäs raskausviikko, ja sen kunniaksi todettakoon, että vaimolla on alkanut esiintyä aamupahoinvointia. Oksentelua ei sentään vielä ole ollut, mutta kuulemma aamupala ei maistu (vaan lähinnä ällöttää) ja aamupäivisin olo on varsin etova.

Ensimmäinen outo mielihalukin on myös nähnyt päivänvalon. Vaimo syö Tabascoa. Pelkiltään. Ja usein. Eilen illalla kuulemma mahassa alkoi jo vähän tuntua siltä, että Tabascoa on tainnut tulla syötyä hieman liikaakin. Pitäisiköhän purkki jo pistää piiloon...Kaupasta tarttui mukaan myös purkillinen cocktail-kurkkuja. Ei meillä ennen ole sellaisia syöty.
 
Suosio laskussa

Mielihaluja ei siis ole vielä suuresti esiintynyt, mutta päinvastaista tapahtuu. Eli siis sellainen, mikä maistui ennen, ei maistu enää. Viimeisimpänä (ja TODELLA merkittävänä) asiana tälle listalle liittyi cappuccino. Mainittakoon, että vaimoni rakastaa cappuccinoa ja osti tuossa vajaa kuukausi sitten meille Dolce Gusto -keittimen saadakseen kyseistä kahvijuomaa myös kotona. Ja tietysti myös kaapit täyteen cappuccino-kapseleita. Suhteellisen lyhyellä päiväyksellä, totta kai. Ja suklaasta ei muuten saa meillä enää edes puhua.

Neuvolan esitietolomakkeet saapuivat eilen, ja täytyy kyllä sanoa, että olin himpun verran pettynyt. Ruokailutottumukset ja alkoholinkäyttö. Siinäkö ne kaksi tärkeintä asiaa, mitä tulevalta isältä voidaan kysyä? Ja voin muuten varmuudella sanoa, että tuon kyseisen alkoholinkäyttö -kyselyn mukaan vähintään joka toisella suomalaisella on varmasti alkoholiongelma. Itsekin pääsin kahdeksalla pisteelläni "keltaiselle vyöhykkeelle", eli minun olisi syytä "pysähtyä tarkkailemaan alkoholinkäyttöäni". Ilmeisesti se on suurikin ongelma, jos kerran tai kaksi kuussa vetäisee kännin päälle jätkäporukassa. Mutta tulipahan nyt kyselyt sitten täytettyä. Vaimo sai alkoholitestistä muuten yhden pisteen, joten voitaneen todeta, että ainakin on oikea ihminen raskaana meidän taloudessa.

Joulukin on päässyt ihan vaivihkaa hiipimään ihan ovelle. Äsken kolisi taas kasa kortteja postiluukusta ja vihdoinkin allekirjoittaneellekin tuli mieleen, että se olisi sitten laitettava kinkkukin huomenna uuniin. Blogin ajattelin rauhoittaa joulun pyhien ajaksi, joten katsellaan välipäivinä, jos olisi jotain kirjoitettavaa. Tähän loppuun vielä asiaan sopiva joululaulu YouTubesta ja iPhonen Päivän info. Oikein rauhaisaa joulua kaikille. Varsinkin blogin molemmille lukijoille. :)

 

 iPhone: VIIKKO 6
Vauvan sydän alkaa sykkiä.

Saattaapi olla totta. Jokainen lähde on väittänyt ensimmäisen sydämenlyönnin tapahtuvan hieman eri päivinä, joten tänäänkin saattaa aivan hyvin olla se päivä, kun pieni sydän lyö ekaa kertaa. Joten ei se väärin ole, jos tänäänkin pistää edellisen postauksen videon pyörimään. :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Heartbeat

Tänään pitäisi sitten pienen sydämen lyödä ensimmäiset lyöntinsä. On melko uskomaton ajatus, että vain kolme ja puoli viikkoa sitten vauvasta ei ollut olemassa vielä muuta kuin erillään olevat siittiö ja munasolu ja jo nyt sillä on oma, verta pumppaava sydän ja kymmeniä tuhansia soluja, joista jokaisella on oma monimutkainen tehtävänsä. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Viikonloppu oli ja meni. Allekirjoittanut poikkesi pk-seudulla avaamassa sarjakauden ja vaimo kestitsi kavereitaan meillä kotona. Eilen oli neljäs adventtisunnuntai ja vielä viimeiseksi varmistukseksi ennen neuvolaan soittamista tehtiin vielä viimeinen hyllyssä lojunut raskaustesti. Clearbluen digitaalin tulos oli odotettu, eli vaimon sanoin "pulla on uunissa" ja hedelmöityksestä on kulunut yli kolme viikkoa. Raskausviikkoja on siis tämän oudon laskutavan mukaisesti yli viisi. Testin jälkeen suunnattiin lähikirkkoon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Itse olisin mieluummin viettänyt illan kotona sohvalla maaten, mutta parempi puolisko sai houkuteltua mukaan käyttämällä perusteluna muun muassa sitä, että vauvan on hyvä päästä nauttimaan hengellistä sielunravintoa. Mutta eihän se rääpäle vielä edes kuule mitään! Ihan rentouttavaa kirkossa käynti kuitenkin oli. Paikalla oli paljon pieniä lapsia, joita katsellessa tuli useampaan otteeseen väistämättä mieleen ajatus siitä, että ensi jouluna meitäkin on kolme. Väkisinkin hymyilytti, vaikka meidän takana "istunut" parivuotias taisikin hajusta päätellen laskea housuunsa melko tukevan lastin sitä itseään...


















Tänään oli sitten aika soittaa neuvolaan. Pyhien vuoksi ensimmäinen käynti siirtyy ensi vuoden puolelle, maanantaiksi 9. tammikuuta eli niihin aikoihin, kuin vauvan pitäisi alkaa jo liikkua. Etukäteen posti kuulemma tuo kotiin joitakin kyselylomakkeita, jotka pitänee sitten täytellä ennen ensivisiittiä. Tätä(kään) en oikein malttaisi odottaa. Jos minä nimittäin jostain pidän, niin kyselylomakkeista. Melko outo mielihalu, mutta olen aina tykännyt pistää rastia ruutuun ja vastailla erilaisiin gallupeihin. God knows why. Tuolla raskaalla osapuolella sen sijaan outoja mielihaluja ei ole vielä esiintynyt, että niitä sitten odotellessa.

Seuraavaa postausta kirjoittelen varmaankin sitten, kun saadaan nuo kyselylomakkeet kotiin, mutta tähän loppuun vielä otsikon mukainen video: Enrique Iglesias feat. Nicole Scherzinger - Heartbeat.


PS. Ajattelin alkaa tästä eteenpäin lisätä postauksien päätteeksi iPhonen Odotukseni -sovelluksen "päivän vinkin" ja kommentoida sitä jotenkin. Joten tästä lähtee:

iPhone: VIIKKO 5, PÄIVÄ 4
Herkimmät raskaustestit havaitsevat raskauden jo 6-8 päivää hedelmöittymisestä.

Melko jäätävä "vinkki". Jos ihminen on ladannut kyseisen ohjelman ja mennään jo  kuudetta raskausviikkoa, niin tästä tiedosta ei taida enää olla hirveästi apua. :D Edellisinä päivinä vinkit ovat koskeneet lähinnä ruokavaliota ja erilaisten ravintoaineiden tärkeyttä ja näin olleet ainakin jossain määrin hyödyllisiä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

RV 5+1

Kuudes raskausviikko on siis pyörähtänyt käyntiin. Tällä (raskaus)viikolla pitäisi pienen sydämen lyödä ensi lyöntinsä. :)

Muuten tilanne on vähän tasaantunut ensimmäisten päivien myllerryksen jälkeen. Vaimo on käsittänyt olevansa täysin normaali pelätessään vauvan tuomaa muutosta meidän elämään. Tästäkin suuri kiitos internetille, jossa muutkin ovat peloistaan kertoneet.

Eilen kirjastosta oli kotiin löytänyt tiensä kirja nimeltä "Synnytys". Vähän tuli sitä selailtua, mutta jostakin kumman syystä tuli sellainen fiilis, ettei kyseinen kirja ehkä ole kohdistettu isille. Samoin tuli mieleen sellainenkin ajatus, että onkohan tulevan äidinkään vielä kaikessa herkkyydessään syytä lukea kertomuksia synnytyksestä juuri nyt. Mutta kirja näytti kuvaavan synnytystä oikein kauniina ja luonnollisena tapahtumana, joten lukekoot nyt sitten. (Ihan niinkuin muka voisin vaikuttaa siihen, lukeeko vaimo sitä vai ei. :D)

Itsehän en pystynyt pitämään tätä(kään) salaisuutta kovin pitkään, vaan asia tuli lipsautettua parhaalle kaverille. Ei kyllä ollut mitenkään erikseen tarkoitus mitään sanoa, mutta arkinen small talk sattui ajautumaan sellaiselle kurssille, että asiasta tuli mainittua luontevasti osana keskustelua. Täytyy tosin varmaankin nyt kertoa myös vaimolle, että kaveri tietää, ettei tieto kantaudu korviin esimerkiksi tämän blogin kautta.

Viikonloppuna lähden pelireissulle Helsinkiin ja vaimo jää ekaa kertaa yksin yöksi raskautensa kanssa. Onneksi lauantaina meille tulee vaimon tyttökavereita kylään, niin toivottavasti suuret ajatukset ja ahdistus eivät pääse nostamaan päätään poissaoloni aikana.

Vaimo haluaa tehdä viimeisen raskaustestin (joka näyttää myös raskauden viikot) vielä sunnuntaina ja maanantaina onkin sitten aika soitella neuvolaan ja kysellä ensimmäistä vierailuaikaa. Tämän jälkeen varmaan sitten seuraavaa kirjoitustakin luvassa.

PS. Vauva on iPhone-sovelluksen mukaan nyt 0,2cm pitkä. Aika rääpäle...

maanantai 12. joulukuuta 2011

Isä intoilee, äiti hermoilee

Positiivisesta testistä on kulunut kaksi päivää ja ensimmäisiä oireita on jo näkyvissä. Sekä äidissä että allekirjoittaneessa.

Vaimolla on jo esiintynyt muutamia yleisiä alkuraskauden oireita, kuten rintojen aristusta, vatsan kipristelyä ja (mikä oudointa) makea ei ole maistunut. Suklaakalenterissakin on viimeksi avattu luukku numero 9...Ei kovin tyypillistä meidän taloudessa.

Heti lauantai-iltana koettiin myös ensimmäinen ilta-ahdistus pienine itkuineen ja varmasti yleisine pelkoineen. Miten me pärjätään? Muuttuukohan elämä täysin? Meneeköhän kaikki hyvin? Koitin siinä sitten parhaani mukaan lohduttaa että eiköhän me pärjätä, kun aika monet on pärjänneet ennen meitäkin, vaikka olosuhteet on monilla olleet paljon huonomminkin kuin meillä. Vähän myös pelättiin, että meneekö toinen yö peräkkäin huonosti, mutta tämä pelko osoittautui turhaksi. 10 tunnin yöunet virkistivät molempien mieltä.

Itsehän olen juuri sellainen, kuin olen aina kuvitellutkin olevani tässä tilanteessa: armoton hössöttäjä. Kaikki tieto pitää kaivaa esiin NYT ja koko ajan pitää olla ajan tasalla. Tiedän että raskausviikkoja on nyt 4+4, alkion sydämen pitäisi alkaa sykkiä noin viikon kuluttua, että keskenmenoriski pienenee tammi-helmikuun vaihteessa ja että mahdollinen tuulimunaraskaus on havaittavissa viimeistään viikolla 7. Ja kyllä, tiedän myös mikä se tuulimunaraskaus on.

Vaimo lainasi lähikirjastosta myös Vauva-lehtiä, kuulemma viimeistä kertaa. Syynä tähän päätökseen lienee se, että minulla on paha tapa lukea ääneen hänelle kaikkea, mitä pidän kiinnostavana. Ja juuri nyt lähes kaikki kyseisissä lehdissä on kiinnostavaa. iPhoneenkin tuli ladattua Vauva-lehden Odotukseni-sovellus, joten nyt voin sitten ihan päivittäin seurailla vauvan kehitystä puhelimesta...

Noh, vaikka kaikki edellä mainittu saattaa kuulostaa todelliselta yli-innokkuudelta, niin en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään poikkeavana. Alkuinnostus, vaikka saattaa näin varhaisessa vaiheessa ollakin turhaa, on aivan luonnollista ja laimennee melko nopeasti. Tai ainakin vaimo haluaa uskoa niin.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Tänään on todellakin PLUS!!!

Toissapäivä, eli torstai 8.12.2011, oli loistava päivä.

Aamulla kävin polilla, jossa lääkäri ihmetteli, kuinka veriarvoni olivat paremmat kuin koko sairaushistoriani aikana, vaikka olin käytännössä minimilääkityksellä. Jopa luontaisesti matala hemoglobiiniarvoni oli noussut 142:een, mikä on jo täysin normaaleissa rajoissa. Lääkärini epäili minun käyneen veritankkauksessa. :D

Polilla käymisen jälkeen mäjähti loistava uutinen jokaisesta mediasta: Elonkerjuu on tehnyt levysopimuksen ja palaa ensi vuonna estradeille uuden levyn ja uuden -toistaiseksi nimeämättömän - laulajan voimin. Aivan mahtavaa!

Niin ja sitten illalla se merkittävin huomio. Vaimon kuukautiset jäivät tulematta ajallaan. Tämä ei tosin vielä aiheuttanut suuria riemunkiljaisuja, sillä kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin käy. Tässä kerrassa oli kuitenkin alusta lähtien jotain erilaista kuin ennen, mutta kuten sitä sanotaan, pessimisti ei pety.

Mutta se torstaista. Eilen perjantaina, vaimon kuukautisten edelleen loistaessa poissaolollaan, päätimme että lauantaiaamuna tehdään varmuuden vuoksi testi. Ja tietäähän sen miten viime yö sitten meni: molemmat nukkui niin perkeleen huonosti odottaen aamua kuin...noh, aurinkoa nousevaa. Auringon nousua ei pilvien takaa näkynyt, mutta yhtä kaikki, aamu tuli. Ja sen myötä myös tämä:


















Ja varmuuden vuoksi kutsuttiin vielä kaverikin paikalle:


















Tässä vaiheessa oli skeptikonkin pakko (nimeltä mainitsematonta tähtirumpalia siteeraten) todeta, että "tänään on todellakin PLUS!".

Parin viikon sisällä täytynee sitten aloittaa puhelinrumba. Vaimo saa soittaa neuvolaan ja kysyä vapaita aikoja ja itse täytyy rimpauttaa omalle lääkärille ja kysyä, että milläs lääkkeillä mennään tästä eteenpäin, kun vihdoinkin on tärppi saatu.

Mutta nyt vaan ollaan ja ihmetellään. Ja katsotaan rauhassa mitä tästä tulee. :)

Huh heijaa.

Taustoja

No niin. Mistähän sitä aloittaisi.

Tästä on tarkoitus tulla projektiblogi, jossa käsittelen raskautta ja kaikkea siihen liittyvää tulevan isän näkökulmasta. En vielä lupaa jatkaa blogia vauvan syntymän jälkeen, koska oletettavasti silloin elämä saattaa olla melko kiireistä ilman blogiakin, mutta en myöskään sulje pois mahdollista jatkoa. Kuitenkin oletuksena tässä vaiheessa on, että blogin deadline on elokuussa 2012, jolloin esikoisemme olisi tarkoitus syntyä. Mutta mistä lähtökohdista blogi lähtee kehittymään? Siitä hieman seuraavaksi.

Tähän pisteeseen (raskaaksi) pääseminen ei ollut niin helppoa, kuin meidän ikäisillämme yleensä (olemme molemmat syntyneet vuonna 1983), vaikka loppujen lopuksi asia kävikin suhteellisen nopeasti.

Menimme naimisiin yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen kesäkuussa 2010. Helmikuussa 2011 totesimme, että aika voisi olla kypsä myös perheenlisäykselle. Asiassa oli kuitenkin yksi "mutta", nimittäin allekirjoittaneen sairaus. Tai oikeastaan kyseisen sairauden lääkitys. Päätöksen aikaan söin tai piikitin viittä eri lääkettä kroppaani, eli olin kuin kävelevä apteekki.

Piikitettävän metotreksaatin lopettaminen oli ensimmäinen ehto suunniteltaessa raskautta, kuten lopettamisen jälkeinen pakollinen kolmen kuukauden varoaikakin. Näin ollen pääsimme varsinaisiin vauvantekohommiin joskus toukokuussa. Muutaman tuloksettoman yrityskierron jälkeen päätin lopettaa myös toisen lääkkeeni, sillä internetin ihmeellisen maailman mukaan tästäkin oli ollut monille apua. Alkuun kivut olivat suoraan sanottuna kamalia, mutta pikkuhiljaa oireet helpottivat. Syksyllä aloin syömään pientä annosta kortisonia pitämään pahimmat oireet loitolla. Lääkkeiden lopettamisesta huolimatta yrityskierto toisensa jälkeen tuli ja meni. Välillä meni hermotkin, kun ympärillä tuntui ihmisiä tulevan raskaaksi koko ajan. Mutta meillä tärppiä ei kuulunut eikä näkynyt.

Ei ennen tätä päivää.