Parisuhdevalmennusta, yleisiä fiiliksiä ja futista

Olen joskus tehnyt ultimatekisareissulle noin tunnin kestävän "kisa-cd:n", jonka otsikoksi muodostui nyt jo unohdetuista syistä "Tunti scheissea". Otsikko olisi sopinut myös eilisen parisuhdevalmennuksen ensimmäisen dian otsikoksi. Vaimo kiteyttikin valmennuksen jälkeen molempien fiilikset varsin osuvasti toteamalla "Taas meni tunti elämästä täysin hukkaan.".

Mutta ollaanpa rehellisiä, kuka odottaa saavansa seurakunnan parisuhdevalmennuksesta jotain hyötyä? Eli eivätpä odotuksetkaan kovin korkealla olleet. (Mutta olisivat nyt silti voineet edes sen tietokoneen ja videotykin virittää kuntoon ennen valmennuksen alkua. Tädeillä meni hommaan noin vartti. Mikä on siis aika pirun pitkä aika istua vaivaantuneena tuntemattomien pariskuntien kanssa neuvolassa.) Noin puolet valmennuksesta oli vieläpä aika pitkälti oman alani eli viestinnän juttuja, joista me molemmat ollaan aika hyvin perillä.

Oli valmennuksessa toki hauskojakin puolia, kuten parisuhdetesti, jossa kyseltiin kaikkea elämäntavoista rahankäyttöön etc. etc. Kuten me ollaan aina tiedetty, vastakohdat täydentää toisiaan. Allekirjoittaneen mukaan 1/10 väittämistä sopi molempiin tai ei kumpaankaan, vaimo oli sentään löytänyt kolme kohtaa. :D

Mutta se valmennuksesta. Puhutaanpa pitkästä aikaa vähän asiaakin.

Olen huomannut itsessäni huolestuttavia piirteitä. Minä olen vaimolle kateellinen siitä, että hän saa tuntea vauvan niin hyvin ja koko ajan lähellään. Ja minä kun ajattelin, etten ikinä tuntisi itseäni ulkopuoliseksi tässä touhussa. Mutta juuri siltä minusta on ajoittain tuntunut viime aikoina. Tiedän, että tällaiset tunteet ovat ihan turhia, mutta minkäs teet...Eikä asiaa ainakaan helpota se, että vauva tuntuu aina rauhoittuvan allekirjoittaneen läheisyydestä. Lähes joka ilta vaimo huutaa makuuhuoneesta minut katsomaan Teelusikan iltajumppaa, ja lähes yhtä usein Telsu lopettaa riehumisensa heti kun isi saapuu masun vierelle tuijoittelemaan. Se on mälsää. Mutta toisaalta tietysti myös mukavaa, että vauva rauhoittuu läsnäolosta. Siitä olen nyt koittanut repiä edes jotain positiivista. Ja ei se vauva nyt niin levollinen kuitenkaan ole, kyllä isikin saa kenkää (ja päätä sun muuta) säännöllisesti. Ja nytkin pikkuisen hikka tuntuu selvästi. Mutta silti...Pöh, sanon minä.

Vaimolla on muuten edelleen aika kova himo syödä purkkaa. Vai mitä sanotte:

ei kai nää menneet yhdessä yössä???

 Oli pakko tänä aamuna ottaa kuva vaimon yöpöydältä. Ja muutenkin tuntuu siltä, että vähän väliä vaimo sylkäisee purkan roskikseen. Koska se edes taas laittoi sen suuhunsa?!? Outoa, sanon minä.

Mutta eipä tässä taas tänään muuta. Kohta pitää lähteä iltavuoroon. Niin ja hei!! Se on futiksen EM-kisat! Hienoa, että edes nämä kisat näkyy ilmaiskanavilta eikä joltain faking kanal plussalta. Se on sinistä päälle ja Forza Azzurri!

hankintaan!

iPhone: VIIKKO 30, PÄIVÄ 1

Oletko jo pakannut sairaalakassin?

Viikko 30!?! Mamma mia! Mutta niin, ei todellakaan ole sairaalakassia pakattu. :D (Kuulemma kotiintulovaatteita on sen sijaan jo mietitty...