sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Ristiäispäivä

Tänään allekirjoittaneesta tulee sitten kolmannen kerran kummisetä. Ja ekaa kertaa tyttölapselle. Jännää. :)

Ristiäispäivään liittyy kyllä pieni oma-lehmä-ojassa - jännityskin. Kuten varmasti kaikki tulevat vanhemmat, olemme mekin nimittäin vaimon kanssa miettineet jo pitkään mahdollisia lasten nimiä omalle vauvallemme. Ja nyt tilanne on sellainen, että mahdolliselle tytölle meillä on nimi valmiina. Jos kävisikin niin epätodennäköisesti, että kummityttömme tänään saisi juuri meidän valitseman nimen, jouduttaisiin vaimon kanssa taas vetämään mietintämyssy päähän. Onneksi mahdollisuus tähän on häviävän pieni.

Jollekin tutulleni tulinkin jo muuten kertoneeksi, että meillä on tytölle nimi valmiina. Kaveri sitten kysyi, että mitä jos vauva ei näytä ollenkaan sen nimiseltä. Näytä sen nimiseltä? Jos vauvalle annettaisiin nimi sen mukaan, miltä ne näyttävät, niin kaikkien meidän nimi olisi Paula tai Pertti. Koska juuri sellaiselta kaikki vauvat näyttävät. Ryppyisiltä ja kärttyisiltä. Yksikään vauva ei todellakaan näytä syntyessään miltään Viiviltä tai Aleksilta, puhumattakaan Alexandrasta tai Micosta. Ja tämä on totuus.

Mitenkäs sitten meillä kotona? Vaimo voi hyvin, vaikka ei enää oikein vanhoihin housuihinsa mahdukaan. Nyt masun kumpu alkaa erottua jo selvästi jopa vaimon maatessa selällään. Ennen tuossa kohtaa oli kuoppa...Kahdet mammahousut siis vuorottelevat päällä, paitsi välillä on ilmeisen pakko vielä todistella, että vanhatkin housut vielä mahtuvat, jolloin housut saadaan kiinni napinläven kautta pujotetun hiuslenkin avulla. Näppärää.

Itse elän selvästikin sitä kuuluisaa "energisen keskiraskauden aikaa". Kaikenlaista olen ehtinyt touhuta ja tehdä. Eilen oli sukulointipäivä, kun käytiin isosiskon perheen luona visiitillä ja illalla pikkuveli kävi tyttöystävänsä kanssa meillä. Varsin touhukas päivä siis eilen, ja eiköhän tänään sama tahti jatku. Kiva päästä pitkästä aikaa juhlallisiin tunnelmiin. Pistän vaikka jotain kuvia ristiäisistä, jos saan vanhemmilta luvan.

Lopuksi vielä lainaus tämän aamun Muumeista. Tästä voisi jokainen nainen ottaa oppia. Vitsi, vitsi. Ei taida toimia muualla kuin Muumilaaksossa. Haittaakse?

Poliisimestari: Voi, olen jättänyt sinut moneksi päiväksi yksin.
Mymmeli: Noh, ei haittaa. Minä olen ehtinyt siivota.

iPhone: VIIKKO 16 PÄIVÄ 3
Keskiraskaus on yleensä energistä aikaa.

Jepjep. Minä touhuan oikein energisenä ympäri huonetta. Ja kasvatan viiksiä. Vaimo ei tykkää. 

2 kommenttia:

  1. Hiuslenkki napinlävessä: nauraa ääneen ja lukee miehelleen tätä postausta - täällä toimittu juuri samoin :) ja toimii! Onneksi sain tänään kirpparilta muutamat mamahousut - suuri paino sanalla onneksi - omani alkavat jo ahdistamaan. Terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Joo tuo hiuslenkki näyttää kyllä toimivan. :D Mutta ei taida enää kauaa sekään auttaa. :D

    VastaaPoista

Ethän lisää kommentteihin kirjoittajan tai hänen perheensä yksityisyyttä loukkaavia tietoja, kuten nimiä, puhelinnumeroita tai osoitteita. Kiitos.