torstai 19. tammikuuta 2012

Vauva on valmis!

Tänään käynnistyy 11. raskausviikko, eli vauvalla pitäisi alkaa olla "kaikki osaset paikallaan". Toivottavasti näin myös on. Vau.fi:n raskauslaskurin mukaan tänään voidaan alkaa puhua sikiöstä, eli myös alkiovaihe on täten jäänyt taakse.

37 mm raavasta miestä / ihanaa neitokaista!

Tänään saatiin mukavia yllätysuutisiakin, kun kävi ilmi että vaimon serkku on myös raskaana ja että siellä laskettu aika on vain parisen viikkoa ennen meidän vastaavaa. Vaimolla ei noita serkkuja ole kuin kaksi, joten siellä ollaan aina oltu suhteellisen läheisiä. Eli meidän vauva saanee mukavasti leikkikaverin pikkuserkustaan. Ai ai kun kiva. :) Ja edellisissäkin postauksissa mainittu kaveripariskuntakin on päässyt jo oman käärönsä kanssa kotiin sairaalasta, eli kyllä nyt pukkaa iloisia vauvauutisia joka suunnalta.

Ruokaremontti on edelleen hyvässä vauhdissa, juuri tuli pisteltyä poskeen broileriwokkia raejuuston ja tuoreen kurkun kera, ja täytyy kyllä sanoa, että wokkivihannekset on päässeet yllättämään positiivisesti. Tänään oli jo toinen päivä tällä viikolla, kun niitä söin. Ennen kaikenlaiset kypsennetyt vihannekset on olleet aika lailla punainen vaate. Ja vaimokin tykkäs illallisesta. Jee jee.

Ja muuten Ilveskin pieksi Tapparan 5-2. Kyllä on ollut loistava päivä! \o/

iPhone VIIKKO 10
Ensimmäinen virstanpylväs: vauva on kokonaan valmis!

Hallelujaa!

2 kommenttia:

  1. Haasta toi iPhone oikeuteen! Vauvva ei oo valmis ennen ku sen keuhkot on kehittyny ja se tapahtuu vasta ihan lopussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tosin tässä tapauksessa oikeuteen pitäisi ehkä haastaa Vauva-lehti, kun kyse on niiden tekemästä sovelluksesta. :D

      Poista

Ethän lisää kommentteihin kirjoittajan tai hänen perheensä yksityisyyttä loukkaavia tietoja, kuten nimiä, puhelinnumeroita tai osoitteita. Kiitos.