torstai 29. maaliskuuta 2012

Rakenneultra

Tänään käytiin sitten katsomassa vauvaa toista kertaa telkkarista.

Hoitaja varoitteli vaimoa ennen ultraamista, että voi joutua tänään tökkimään aika paljonkin, jos vauva ei satu olemaan oikein päin kuvaamisen kannalta. Noh, eipä ollut huolta. Teelusikka sai kuvaamisen jälkeen kehut oltuaan kuulemma "esimerkillisen yhteistyöhaluinen". Kuulemma hoitajan homma olisi helppoa, jos kaikki vauvat lukisivat ajatuksia yhtä hyvin kuin meidän vauveli. Voitte arvata, kuinka tällaiset kehut hivelevät isin itsetuntoa. :)

Mutta mitäs siellä sitten näkyikään. Terveen näköinen vilkas veijari, joka kerran jopa selvästi vilkutti yleisölle. Ennen kuvaamista hoitaja totesi, että painon pitäisi olla jossain 300-400 gramman välillä. Painoarvioksi saatiin 347g, eli aika lailla juuri sen verran kuin pitikin. Viisi sormea molemmissa käsissä ja viisi varvasta molemmissa jaloissa. Sydän ja verisuonet näkyi niinkuin pitikin, kuten myös mahalaukku ja virtsarakko. Ehjä huulikin löytyi, eli halkiopelko voidaan nyt haudata.

Istukka löytyi aika lailla kohdun pohjasta eli ihan masun yläpäästä, kuten oltaisiin ehkä voitu arvatakin siitä, että kaverin liikkeet tuntuu melkein aina sieltä alempaa. Myös napanuora näytti toimivan hyvin, eikä se ollut kaulan ympärillä, vaikka tuossa yhdessä kuvassa se kaulan etupuolella näkyykin. Pää alaspäin kaveri siellä kellui ja jalkoja heiteltiin välillä korviin ja välillä kippuraan mahan alle. Oli se vaan taas ihmeellistä nähdä, kuinka kova meno siellä masussa oikein onkaan päällä. :) Saatiin kolme kuvaa mukaan:

pieni jalkapohja istukan ympäröimänä

Teelusikka näyttää perineen äitinsä pitkän kaulan :)

pieni ja suloinen sivuprofiili
Ja sitten, ihan yhtäkkiä, hoitaja päättää kysyä "Noin. Olisiko jotain kysyttävää?". Pikku hetki meni, ennen kuin vaimo sitten kysäisi, jos sitä sukupuolta voitaisiin katsoa. Totuuden hetki. Palataanpa hetkeksi ennakkotunnelmiin:

- eteenpäin kasvanut maha
- kova potkimaan

Eli kuten odottaa sopi, hoitaja vahvisti meidän molempien tuntemukset: "Kyllä minä veikkaisin neidiksi."

Meille tulee ihana pieni tyttönen. Aivan huikea fiilis. Isin tekisi mieli itkeä ilosta.

7 kommenttia:

  1. Onnea tyttölupauksesta! :)Kivaa, että teillä oltiin yhteistyöhaluisia, meidän poitsu kun päätti ettei häntä kyllä häiritä uniltaan ja tuntui melkein kiukkuiselta :D Saatin tärkeimmät onneksi selville, mutta esim. huulihalkiosta ei kätilö puhunut kyllä mitään.. :/ Toivotaan siis senkin kohdalla parasta. Mutta nyt neuvolaan -> Kuulette varmaan siitä sitten blogin puolelta :)

    -A

    VastaaPoista
  2. Oiii mäkin melkein täällä itken onnesta teidän puolesta! :)
    Itse odottelen, että pääsisin tähän samaan kelkkaan kaikkien muiden raskausbloggareiden kanssa. Eli tärppiä odotellaan.
    Onnea loppuraskauteen ja onnittelut pikkuneidistä!

    -mysteerimutsi(.blogspot.com, saa käydä kurkkaamassa:))

    VastaaPoista
  3. ONNea!!!odotinkin jo täällä uutisia :)

    VastaaPoista
  4. :,,) Ihanaa!

    Kyllä tästä postista jäi kestohymy kasvoille.

    VastaaPoista
  5. Onnea tyttölupauksesta! =)

    Löysin blogisi hetki sitten,kun etsin uusia odotusblogeja luettavakseni. Odotan esikoistani ja meillä rakenneultra oli aivan samana päivänä kuin teillä. Tyttölupaus tuli myös meille.

    Jos haluat vilkaista blogiani, se löytyy: http://myplanb.vuodatus.net/

    Terveisin,
    Hyperlady

    VastaaPoista
  6. Hei vaan kaikille ja kiitos tasapuolisesti onnitteluista. On ollut torstain jälkeen niin kiirusta, että nyt vasta ehtii tännekin taas lukemaan kommentteja. :)

    Älä A suotta huolehdi tuosta huulihalkiojutusta, aivan varmasti siitä olisi puhuttu jos olisi jotain ollut, joten no worries. Meilläkin asia mainittiin vaan nopeasti sivulauseessa.

    Ja Lilylle ja Anolle kiitokset linkeistä. Täytyypä poiketa teidänkin blogeja lukaisemassa. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea! Mahtavaa! :)

    Tunnustusta blogissani.. :)

    VastaaPoista

Ethän lisää kommentteihin kirjoittajan tai hänen perheensä yksityisyyttä loukkaavia tietoja, kuten nimiä, puhelinnumeroita tai osoitteita. Kiitos.