torstai 26. huhtikuuta 2012

Month of Achievements päättyy Wappuun

Dodii. Se ois sitten tämä "saavutusten kuukausi" pitkälti pulkassa ja on aika tarkistaa tulokset. (Tässä postauksessa siis tavallista vähemmän raskausasiaa. Toki vähän sitäkin.)

Ensimmäisenä se isotöisin juttu, eli gradu. Päätin tosiaan noin kuukausi sitten kiskaista gradun kasaan huhtikuun loppuun mennessä, ja tänään vein tuotoksen proffalle esitarkastukseen. On kyllä hyvä fiilis. Ei kuitenkaan liian hyvä, mikä on positiivista, koska tekelettä täytyy vielä kuitenkin korjailla. Toisaalta ihan hyvä, että ei ole mitään "se oli vihdoinkin siinä, perkele" -tunnetta, koska todennäköisesti toukokuullekin riittää vielä ihan reilusti tekemistä sen kanssa. Mutta on kyllä mukavaa, että 2,5 vuotta työn aloittamisesta sain lopultakin jotain palautettua. :)

Dieetti alkoi lujaa, mutta pari viimeistä viikkoa tuli vähän lipsuttua. Silti painoa lähti kuitenkin sellainen 4-5 kiloa, mihin olen varsin tyytyväinen. Varsinkin kun lihasmassa näyttäisi kasvaneen ainakin jonkin verran. Edelleen koitan kuitenkin vältellä hiilareita aina kun pystyn. Paitsi eilen ja tänään gradun kunniaksi oon vähän nautiskellut...

Urheilussa meni lujaa. Opiskelijoiden Suomen mestaruus kaiken huippuna. Frisbeegolfkausi on lähtenyt ihan messevästi käyntiin ja tiistaina oli jo ekat ultimaten ulkoreenitkin. Ja niissä oli vieläpä kivaa. Tästä tulee hyvä kesä lätyn viskelynkin kannalta.

Vauva-asioissa on nyt vähän ryppyä rakkaudessa ja suurimman rypyn nimi on Kela. Voi jeesus, kuinka vaikeaksi asiat voidaankaan tehdä!!! Ei niistä maanantaisista kaavakkeentäyttöohjeista enää mitään muista. Noh, toivottavasti noi nyt aukeaa, ja jos eivät aukea, niin sitten on lompsittava kyseisen laitoksen palvelutiskin tädin luo ja valutettava pari kyyneltä. Eiköhän sieltä viimeistään saa apua. Toivottavasti.

Voitin tänään muuten tämän vuoden Tampin, kun tunnistin Rakkauden Wappuradiosta (kannattaa kuunnella, kuuluu vielä wappuaattoon asti) Bonanzan tunnarin. :D Loistavaa, eipähän tarvitse tänä vuonna kyseistä painosta ostaa omilla rahoilla. (Vaikka äitihän sen on mulle yleensä ostanutkin.)

Tänään alkaa sitten yövuorojen putki. Neljä yötä ja niiden päälle wappuaaton iltavuoro. Onneksi siitä ehtii kuitenkin vielä hyvin vetämään haalarit päälle ja seuraamaan Suomen Neidon lakitusta Hämeensillalle. Ens viikolla on jo toukokuu! Jeejee. :)

Rattoisaa Wappua kaikille!
iPhone: VIIKKO 24 (Jaa niin, uus viikkokin alkaa tänään.)
Onko vauvasi jo hikannnut?

Ei ole. Justiinsa eilen illalla vaimo tästä mainitsi. Ei taida Teelusikka olla hikkaavaa sorttia.

5 kommenttia:

  1. Huomenna klo 12:00 "se oli vihdoinkin siinä, perkele". ;D

    Tosin opinnäytetyöni on 90% esinevalmistusta ja 10% kirjallisentekoa. Joten hatunnosto gradun valmistamisesta! =|_:D

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea! Voihan Kela - menen tänään itse hlökohtaisesti paikalle - toivon päseväni helpommalla :)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset onnitteluistaja H:lle takaisinkin päin onnea opinnäytetyön valmistumisesta. :) Kirjoittelehan Paloma sitten blogiin, miten Kela-hommat meni.

    VastaaPoista
  4. Niin mikäs siinä Kelan hakemuksissa nyt niin hankalaa on? Eikö insinööri osaa täyttää lomakkeita? :)

    VastaaPoista
  5. Sitä täytyisi varmaan kysyä joltain insinööriltä. :D

    Mutta onhan noi lomakkeet aika raskaita...

    VastaaPoista

Ethän lisää kommentteihin kirjoittajan tai hänen perheensä yksityisyyttä loukkaavia tietoja, kuten nimiä, puhelinnumeroita tai osoitteita. Kiitos.