maanantai 19. joulukuuta 2011

Heartbeat

Tänään pitäisi sitten pienen sydämen lyödä ensimmäiset lyöntinsä. On melko uskomaton ajatus, että vain kolme ja puoli viikkoa sitten vauvasta ei ollut olemassa vielä muuta kuin erillään olevat siittiö ja munasolu ja jo nyt sillä on oma, verta pumppaava sydän ja kymmeniä tuhansia soluja, joista jokaisella on oma monimutkainen tehtävänsä. Kyllä luonto on ihmeellinen.

Viikonloppu oli ja meni. Allekirjoittanut poikkesi pk-seudulla avaamassa sarjakauden ja vaimo kestitsi kavereitaan meillä kotona. Eilen oli neljäs adventtisunnuntai ja vielä viimeiseksi varmistukseksi ennen neuvolaan soittamista tehtiin vielä viimeinen hyllyssä lojunut raskaustesti. Clearbluen digitaalin tulos oli odotettu, eli vaimon sanoin "pulla on uunissa" ja hedelmöityksestä on kulunut yli kolme viikkoa. Raskausviikkoja on siis tämän oudon laskutavan mukaisesti yli viisi. Testin jälkeen suunnattiin lähikirkkoon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Itse olisin mieluummin viettänyt illan kotona sohvalla maaten, mutta parempi puolisko sai houkuteltua mukaan käyttämällä perusteluna muun muassa sitä, että vauvan on hyvä päästä nauttimaan hengellistä sielunravintoa. Mutta eihän se rääpäle vielä edes kuule mitään! Ihan rentouttavaa kirkossa käynti kuitenkin oli. Paikalla oli paljon pieniä lapsia, joita katsellessa tuli useampaan otteeseen väistämättä mieleen ajatus siitä, että ensi jouluna meitäkin on kolme. Väkisinkin hymyilytti, vaikka meidän takana "istunut" parivuotias taisikin hajusta päätellen laskea housuunsa melko tukevan lastin sitä itseään...


















Tänään oli sitten aika soittaa neuvolaan. Pyhien vuoksi ensimmäinen käynti siirtyy ensi vuoden puolelle, maanantaiksi 9. tammikuuta eli niihin aikoihin, kuin vauvan pitäisi alkaa jo liikkua. Etukäteen posti kuulemma tuo kotiin joitakin kyselylomakkeita, jotka pitänee sitten täytellä ennen ensivisiittiä. Tätä(kään) en oikein malttaisi odottaa. Jos minä nimittäin jostain pidän, niin kyselylomakkeista. Melko outo mielihalu, mutta olen aina tykännyt pistää rastia ruutuun ja vastailla erilaisiin gallupeihin. God knows why. Tuolla raskaalla osapuolella sen sijaan outoja mielihaluja ei ole vielä esiintynyt, että niitä sitten odotellessa.

Seuraavaa postausta kirjoittelen varmaankin sitten, kun saadaan nuo kyselylomakkeet kotiin, mutta tähän loppuun vielä otsikon mukainen video: Enrique Iglesias feat. Nicole Scherzinger - Heartbeat.


PS. Ajattelin alkaa tästä eteenpäin lisätä postauksien päätteeksi iPhonen Odotukseni -sovelluksen "päivän vinkin" ja kommentoida sitä jotenkin. Joten tästä lähtee:

iPhone: VIIKKO 5, PÄIVÄ 4
Herkimmät raskaustestit havaitsevat raskauden jo 6-8 päivää hedelmöittymisestä.

Melko jäätävä "vinkki". Jos ihminen on ladannut kyseisen ohjelman ja mennään jo  kuudetta raskausviikkoa, niin tästä tiedosta ei taida enää olla hirveästi apua. :D Edellisinä päivinä vinkit ovat koskeneet lähinnä ruokavaliota ja erilaisten ravintoaineiden tärkeyttä ja näin olleet ainakin jossain määrin hyödyllisiä.

1 kommentti:

  1. Mahtavaa, onnittelut! Kiva seurata toisenkin tulevan isän mietteitä raskaudesta, elämme merkillistä aikaa! :)

    VastaaPoista

Ethän lisää kommentteihin kirjoittajan tai hänen perheensä yksityisyyttä loukkaavia tietoja, kuten nimiä, puhelinnumeroita tai osoitteita. Kiitos.